Tuomari kääntyi poispäin ja kävi jälleen käsiksi marjoihinsa. Zwiebusch ja Ilka menivät pihasta ja lähtivät sillalle päin. Zwiebusch olisi tahtonut jäädä kylään levähtämään, mutta ei tahtonut tehdä vastoin Ilkan mieltä… Hän paapersi tytön jäljessä, kiroten nälkää, joka ahdisti hänen vatsaansa. Nälkä esti häntä ajattelemasta…
"Kaupunkiinko nyt, tyttöseni?" kysyi hän.
Ilka ei vastannut. Kun he tulivat viidakkoon, joka kuului Goldaugenin talonpojille, Zwiebusch kysyi:
"Oletko vihoissasi, Ilka? Miksi et vastaa, kun kysyn sinulta?"
Ilka horjahti ja tarttui käsin päähänsä, vastaamatta mitään.
"Mikä sinua vaivaa, tyttö?"
Tytär pysähtyi ja kääntyi isäänsä päin. Hänen kasvojaan vääristi ilkeä, häijy hymy. Hampaat olivat paljastuneet kuin koiralla.
"Jumalan tähden, mikä sinun on?"
Ilka kohotti kätensä ilmaan, heitti päänsä taaksepäin ja avasi suunsa ammolleen… Vihlova huuto tunkeutui hänen rinnastaan, kaikuen viidakossa. Suuret kyyneleet syöksähtivät jokena tyttären sinisistä silmistä, jonka isää oli loukattu… Ilka itki ja nauroi yht'aikaa.
"Mikä sinun on? Kuinka voi tuolla tavalla suuttua?"