Lukko naksahti. Ovi avautui hiljaa. Paroonin nenän editse pujahti huoneesta sievä, hymyilevä kamarineito. "Parooni astui askelen eteenpäin, ja hänen sieraimiinsa tunkeutuivat pukeutumishuoneen hienot tuoksut. Näyttelijätär seisoi pimeän ikkunan luona shaaliin kietoutuneena. Hänen vieressään oli puku, johon hänen tuli pukeutua… Hänen poskiaan punotti. Hän paloi häveliäisyydestä.
"Jumalani, kuinka viaton hän vielä on!" ajatteli parooni ja kumartaen virkkoi:
"Pyydän anteeksi! Matkustan minuutin kuluttua, ja senvuoksi…"
Näyttelijätär kohotti katseensa parooniin. Hänen silmissään kuvastui uteliaisuutta. Hän näki paroonin vasta ensi kerran, mutta oli kuullut niin paljon hänestä jo teatterikoulussa ollessaan! Hän oli jo kauan jumaloinut paroonia kuulemiensa perusteella.
"Mitä haluatte, parooni?" kysyi hän hetkisen painostavan vaitiolon jälkeen.
"Suokaa anteeksi, mademoiselle, että olen näin itsepintainen, mutta … kunniani kautta, te miellytätte minua!"
Näyttelijätär loi katseensa maahan. Hänen poskensa tulivat entistä punaisemmiksi.
"En rakasta imarteluja" sanoi hän.
"Jumalani, kuinka hän on viaton!" tuumi parooni ja sanoi:
"Suurenko palkan johtajat ovat määränneet teille?"