Arthur otti vielä pari kulausta.
"Luomakunnassa on yksi voima, joka jossakin määrin voi sovittaa ihmisen ja hänen elämänsä keskenään. Se voima, sanotaan, on perkeleen luoma, mutta … vähät siitä! Se vetää sielustani pistävät okaat … tietenkin vain hetkeksi. Se voima on täällä pullossani… Juo, Ilka! Yksi kulaus! Se on hyvää onnea…"
Ilka pudisti päätään. Zwiebusch vilkaisi pulloon, nuolaisi huuliaan ja loi häveliäästi katseensa maahan.
"Kas niin, juo nyt, tyhmyri!" kehoitteli von Saynitz. "Se keventää mieltäsi, koetahan!…"
"Juo, Ilka!" kehoitti Zwiebuschkin.
Ilka otti pullon, joi tilkkasen ja rypisti huuliaan.
"Nyt juo sinä", sanoi Arthur Zwiebuschille. "Juo sinäkin, paksulainen!"
Zwiebuschin hymyilevä ja irvistelevä naama kirkastui, aivankuin hän olisi nähnyt kauan kadoksissa olleen ystävän… Hän tarttui pulloon molemmin käsin ja kohotti sen juhlallisesti rasvasille huulilleen. Otettuaan varovasti pari kolme kulausta, hän laski pullon nurmelle.
"Juo pohjaan!" sanoi parooni. "Älä kursaile. Minulla on vielä toinenkin pullo."
Ukko täytti määräyksen silmänräpäyksessä.