"Minä olen kreivikin… Ha-ha-ha… Mitähän, jos kurillani… Hei!…
Siitäpä tulisi ihmeellinen temppu!"
Parooni mietti hetkisen.
"Ei…" sanoi hän. "Se olisi sentään liikaa… Ei kannata. Rakastaa tosin tulppaanityttöä, mutta — voi! — avioliiton täytyy tuottaa minulle ainakin miljoonan frankkia."
"Ei ole kaunista mennä naimisiin rahojen vuoksi, tohtori!" huomautti Zwiebusch, johon viina jo oli alkanut vaikuttaa. "Rahojen tähden naimisiin menemistä, tohtori, pidetään alhaisena tekona."
"Minkäpä teet? Olen valmis halpamaisuuteenkin. Minun täytyy saada miljoona vaikka mistä! Miljoona kun olisi, niin… Mutta sitä teidän ei tarvitse tietää. Minä heille näyttäisin!"
"Naisitteko vanhankin?…"
"Vaikka pirun isoäidin… Miljoonasta olisin valmis kaikkeen! Miljoona on vipu, jolla kaataisin koko helvetin piruineen ja kattiloineen. En puhu tulevasta helvetistä, vaan siitä, jossa nyt olen. Ellen minä tee roistontyötä, annan sillä toisille tilaisuuden tehdä tuhansia. Tulppaanityttö", sanoi Arthur Ilkalle, "miksi ei sinulla ole miljoonaa? Jos sinulla olisi miljoona, niin minulla olisi kaunis vaimo ja sinä olisit kreivitär; olisit noudattanut toista tuomarin antamista neuvoista…"
"Yhä te vain laskette pilojanne!" huokasi Ilka.
"En puhu pilaa… Hanki miljoona, koetahan! Varmasti teen sinusta paroonittaren! Hanki!"
"Emmeköhän ryyppäisi hiukan, tohtori?" ehdotti Zwiebusch. "Keskusteluumme alkaa pujahdella kovin fantastisia aineksia… Hiiteen fantasia! Mekö miljoonista puhuisimme? Helpompi meidän olisi syödä oma päämme, kuin joskus nähdä miljoona… Ei puhuta rahoista! Sellaiset puheet synnyttävät kateutta…"