"Ja kuka teille on sanonut, että olette ystäväni?"
"Te olette omituinen… Jääkää hyvästi! Teidän kanssanne on ikävä puhua."
Kreivitär nyökkäsi, kohotti ruoskansa ja karautti pitkin hakkausta tiehensä.
IV.
Kun hän ehti hakkauksen päähän ja ratsasti aukealle, oli jo pimeä… Kaupunki ja vuoret erottuivat vielä, mutta niiden piirteitä ei näkynyt. Kuljeskelevat ihmiset ja hevoset näyttivät epämääräisiltä varjokuvilta. Siellä täällä syttyivät valot. Kreivitär pysähtyi muutaman risumajan eteen, joka oli kyhätty kaisloista ja oljista erääseen Goldaugenien vihannestarhaan. Goldaugenit olivat ylimuistoisista ajoista saakka vuokranneet kaupungilta maata vihannesviljelyksiinsä. Sen he tekivät kunnianhimosta. "Mitä vähemmän maitteni ympärillä on vieraita tiluksia", sanoi kerran eräs Goldaugen, "sitä suurempi syy minun on pitää nenääni pystyssä".
Majan edustalla seisoi tarhuri ja hänen poikansa. Huomattuaan ratsastavan kreivittären, he ottivat hatut päästään.
"Hyvää iltaa, vanha ja nuori Fritz!" tervehti kreivitär tarhuria ja hänen poikaansa. "Erittäin hauskaa, että tapasin teidät täällä. Jos minulle joskus tullaan sanomaan, että huolehditte huonosti tehtävistänne, on minulla syy olla sitä uskomatta."
"Me olemme aina täyttämässä velvollisuuksiamme", vastasi vanha Fritz suoristautuen. "Emme poistu askeltakaan vihannestarhasta. Mutta, teidän armonne, jos herra pehtori tahi hänen heitukkansa jostakin syystä suuttuu minun naamaani, niin meidät ajetaan tiehemme teidän armonne tietämättä. Me olemme vähäistä väkeä, ja meidän tähtemme tuskin viitsitään teidän armoanne vaivata."
"Niinkö luulet, Fritz? Ei, sinä erehdyt pahoin… Minä tunnen jokaisen palvelijamme ja, usko minua, tiedän kuka on kunnollinen, kuka huono ja kuka on eroitettu. Tiedän, esimerkiksi, että vanha Fritz on kelpo palvelija, ja tiedän senkin, että nuori Fritz on laiskuri ja että hän talvella varasti pastorilta hansikkaat ja kävelykepin… Minä tiedän kaiken."
"Te tiedätte, että pastoriparalta varastettiin hansikkaat ja keppi, mutta ettepä tiedä, että…"