Vaiettiin, ja taas tulivat mieleen kanat ja lampaat ja ryhdyttiin ratkaisemaan, kuka on syyllinen.
— Semstvo, virkkoi Osip alakuloisena. Kukas sitten.
VIII.
Pitäjän kirkko oli kuuden virstan päässä Kosogorovissa; siellä käytiin vain tarpeen vaatiessa, kun täytyi viedä lapsia ristittäväksi, käydä vihillä tahi toimittaa kuolinmessu. Mutta rukoilemassa käytiin joen takana. Pyhinä, hyvän sään aikana, tytöt pukeutuivat juhlapukuun ja menivät joukolla päiväkirkkoon, ja hauska oli nähdä heidän kulkevan niityn poikki punaisissa, keltaisissa ja sinisissä puvuissaan. Kun oli huono sää, pysyivät kaikki kotosalla. Pitäjän kirkossa käytiin ripillä. Niiltä, jotka eivät suuren paaston aikana ehtineet käydä ripillä, otti pappi pääsiäisviikolla siunatessaan ristisaattueineen tuvat viisitoista kopekkaa.
Vaari ei uskonut Jumalaa, koskapa tuskin koskaan ajattelikaan häntä. Hän tunnusti yliluonnollisen olemassaolon, mutta sanoi sen olevan vain akkoja koskevan asian, ja kun hänen läsnäollessaan puhuttiin uskonnosta tai ihmeistä ja kysyttiin häneltä jotain, niin hän sanoi vastenmielisesti ja päätään raapien:
— Kukapa sen tietää.
Muori uskoi, mutta jollain lailla hämärästi. Kaikki sekautui hänen muistissaan ja tuskin oli hän alkanut ajatella syntiä, kuolemaa ja sielunpelastusta, kun puute ja huolet valtasivat hänen ajatuksensa ja hän unohti heti, mitä oli ajatellut. Rukouksia hän ei muistanut ja seisahtui usein iltaisin maatapanon aikana pyhäinkuvain eteen ja kuiskaili:
— Oi, pyhä Kasanilainen Jumalanäiti, oi, pyhä Smolenskin Jumalanäiti, oi, pyhä Kolmikäsinen Jumalanäiti…
Maria ja Tekla tekivät ristinmerkkejä ja kävivät joka vuosi ripillä, mutta eivät ymmärtäneet mitään. Lapsia ei opetettu rukoilemaan, heille ei puhuttu jumalasta mitään eikä opetettu mitään sääntöjä, kiellettiin vain paastoaikana syömästä kiellettyjä ruokia. Muissa perheissä oli asianlaita melkein sama, vähän oli uskovia, vähän sellaisia, jotka olisivat jotain ymmärtäneet. Samalla kuitenkin kaikki rakastivat pyhää raamattua, rukoilivat hellästi ja hartaasti, mutta ei ollut kirjoja, kenkään ei osannut lukea eikä selittää ja sentähden, että Olga joskus luki evankeliumia, kunnioitettiin häntä ja kaikki teitittelivät sekä häntä että Sashaa.
Olga kävi usein temppelien suojeluspyhäin juhlilla ja hartaushetkillä lähikylissä tai piirikunnan pääkaupungissa, jossa oli kaksi luostaria ja kaksikymmentäseitsemän kirkkoa. Hän oli hajamielinen ja pyhiinvaelluksillaan ollessa unohti hän täydelleen perheensä ja vasta kotiin palatessaan teki ilokseen sen keksinnön, että hänellä oli mies ja tytär ja puhui silloin hymyillen ja loistaen: