Medisiinari ja taiteilija astuivat saliin puhuen italiaansa. Vasiljev seurasi heitä epävarmana.
— Hyvät herrat, riisukaa palttoot yltänne! — sanoi lakeija ankarasti. — Noin ei saa mennä sisään.
Paitsi vaaleata tyttöä, oli salissa vielä toinenkin nainen, lihava ja suuri ja käsivarret paljaina; hän ei näyttänyt venakolta. Pianon vieressä istuen hän pani korteilla pasianssia polvillaan, eikä kiinnittänyt tulijoihin vähintäkään huomiota.
— Missä muut neidit ovat? — kysyi medisiinari.
— Teetä juomassa, — vastasi vaalea tyttö. — Stepan, — huusi hän sitten, — mene sanomaan neideille, että tuli ylioppilaita!
Hetken kuluttua ilmestyi saliin kolmas tyttö. Hänen yllään oli tulipunaisesta kankaasta ommeltu puku, jossa oli sinisiä juovia, hänen ihonsa oli huonosti maalattu, otsa tukan peitossa, katse jäykkä ja pelästynyt. Astuttuaan sisään hän alkoi heti voimakkaalla, karkealla äänellä laulaa jotakin laulua. Hänen jälestään tuli neljäs tyttö, sitten viides…
Kaikessa tässä ei Vasiljevin mielestä ollut mitään uutta. Hänestä tuntui siltä kuin olisi jo jossakin useamman kerran nähnyt tämän salin, pianon, kuvastimen halpoine kultakehyksineen, valkoiset nauhat tytön rinnalla, tuon tulipunaisen puvun sinisine juovineen ja nuo tylsäkatseiset, välinpitämättömät kasvot. Mutta sitä pimeyttä, hiljaisuutta, salaperäisyyttä ja syyllistä hymyä, kaikkea sitä, mitä oli luullut täällä näkevänsä ja mikä häntä pelotti, sitä hän ei lainkaan huomannut.
Kaikki oli niin jokapäiväistä, proosallista ja epäintresanttia. Eräs seikka sentään kiihotti hänen uteliaisuuttaan — tuo pelottava, ikäänkuin varta vasten ajateltu mauttomuus, mikä ilmeni rumissa tauluissa, puvuissa… Tässä mauttomuudessa oli jotakin luonteenomaista, omituista.
— Kuinka kaikki on köyhää ja typerää! — ajatteli Vasiljev. — Mikä kaikessa tässä näkemässäni roskassa saattaa johtaa normaalin ihmisen kiusaukseen, ja tekemään kauhean synnin — ostamaan elävän ihmisen yhdellä ruplalla? Saatan ymmärtää mielisynnin, joka tehdään loiston, kauneuden, viehätyksen, himon, maun tähden, — mutta tässä?… Minkätähden tehdään täällä syntiä? Muuten… ei pidä ajatellakaan sitä!
— Partaniekka, tilatkaa portteria! — sanoi vaalea tyttö hänelle.