Ne, joita Olga Ivanovna sanoi kuuluisuuksiksi ja suuruuksiksi, ottivat hänet vastaan kuin tasa-arvoisen omaisen ja ennustivat yksimielisesti, että hänestä kykynsä, makunsa ja älynsä perusteella tulee vielä jotakin suurta, jollei hän vain hajoittasi voimiaan. Olga Ivanovna lauloi, soitti, maalasi, muovaili taideteoksia, otti osaa yksityisiin näytäntöihin, eikä suinkaan suoriutunut kaikesta tästä jotenkuten, vaan kyvykkäästi. Jos hän teki lyhtyjä ilotulituksiin, pukeutui koreaksi, sitoi jonkun kaulaliinan, niin hän suoritti kaiken taiteellisesti, sirosti ja rakastettavasti.
Mutta Olga Ivanovnan kyky ei ilmennyt missään niin selvästi kuin siinä, että hän osasi nopeasti tutustua kuuluisiin henkilöihin, ja tulla heti läheiseksi tutuksi heidän kanssaan. Jos joku oli vähänkin kuuluisa ja puheenaihetta herättävä, niin eipä kestänyt kauan, ennenkuin Olga Ivanovna jo tunsi hänet, tuli ystäväksi ja kutsui luokseen.
Jokainen uusi tuttavuus oli hänestä kuin juhla. Hän jumaloi kuuluisia ihmisiä, oli ylpeä heistä ja näki heistä öisin unia. Hän janosi heidän seuraansa eikä voinut mitenkään tätä janoa sammuttaa. Entiset katosivat ja unohtuivat, uusia ilmaantui heidän sijaansa, mutta näihinkin hän tottui tai kyllästyi pian ja alkoi hartaasti etsiä yhä uusia ja uusia suuruuksia, löysi ja alkoi uudelleen etsiä… Miksi?
Viiden tienoissa hän söi kotona päivällistä yhdessä miehensä kanssa. Dimovin yksinkertaisuus, terve järki ja hyväsydämisyys liikutti ja innosti häntä. Vähän väliä hän hypähti seisomaan, kiersi kätensä innokkaasti miehensä kaulaan ja suuteli suutelemistaan häntä.
— Sinä, Dimov, olet viisas ja jalomielinen ihminen, — sanoi Olga Ivanovna, — mutta sinussa on sangen suuri vika: sinä et lainkaan harrasta taiteita, kiellät sekä musiikin että maalaustaiteen.
— En ymmärrä niitä, — vastasi mies sävyisästi. — Olen koko ikäni harrastanut luonnontieteitä ja lääketiedettä, eikä ole riittänyt aikaa taiteisiin.
— Mutta sehän on kauheata, Dimov!
— Miksi niin? Sinun tuttavasi eivät tunne luonnontieteitä eivätkä lääketiedettä, etkä sinä kuitenkaan moiti heitä siitä. Kullakin on omansa. Minä en ymmärrä maisemamaalauksia enkä oopperoita, mutta minä ajattelen näin: koska toiset viisaat ihmiset pyhittävät elämänsä taiteille ja toiset viisaat ihmiset uhraavat niitten hyväksi suuria rahasummia, niin ovat ne tarpeellisia. Minä en ymmärrä taiteita, mutta se ei suinkaan merkitse sitä, että kieltäisin ne.
— Anna minun puristaa rehellistä kättäsi!
Päivällisen jälkeen ajoi Olga Ivanovna tuttaviensa luo, sitten teatteriin tai konserttiin ja palasi kotiin vasta puoliyön jälkeen. Niin joka päivä.