Kaikki meni kuitenkin onnellisesti ohi.
Taas koitti onnellinen aika ja elämä kului huolettomasti, suruttomasti. Nykyhetki oli ihana ja kevät lähestyi kaukaa hymyillen ja luvaten tuhansia iloja. Onni on oleva loputon!
Huhti-, touko- ja kesäkuussa huvilassa kaukana kaupungista. Kävelymatkoja, harjoitelmia, kalastusta, satakielten laulua, ja sitten heinäkuusta aina syksyyn saakka taiteilijoiden huvimatkoja Volgalla. Näihin matkoihin otti Olga Ivanovna luonnollisesti osaa taiteilijapiiriin kuuluvana henkilönä. Hän neulotutti jo kaksi matkapukua, osti värejä, siveltimiä, maalauskangasta ja uuden paletin matkaa varten.
Melkein joka päivä Rjabovski tuli hänen luokseen katsomaan, kuinka hänen maalaamisensa oli edistynyt. Kun Olga Ivanovna näytti hänelle työnsä, pisti Rjabovski kätensä syvälle housuntaskuihin, puristi huulensa lujasti yhteen ja sanoi sitten puhisten:
— Kas vaan… Mutta tuo pilvi on räikeä, siinä ei ole iltavalaistusta. Etuala on liiaksi jyrsittyä, liiaksi… ymmärrättekö… tuota noin… Ja mökki näyttää luhistuvan ja valittavan kuin suuren painon alla… Tuohon nurkkaan on laitettava hiukan tummempi väritys. Yleensä ei tämä ole hullumpi… se on verrattain hyvä.
Ja mitä käsittämättömämmin hän puhui, sitä paremmin Olga Ivanovna häntä ymmärsi.
III.
Toisena helluntaipäivänä iltapäivällä Dimov osti herkkuja ja makeisia ja matkusti maalle vaimonsa luo.
Hän ei ollut tavannut Olga Ivanovnaa kahteen viikkoon ja ikävöi häntä kovasti. Istuessaan rautatievaunussa ja etsiessään sitten kesäasuntoaan suuresta lehtimetsästä tunsi hän olevansa nälkäinen ja väsynyt ja kuvitteli mielessään, kuinka hän söisi illallisensa luonnon helmassa yhdessä vaimonsa kanssa ja menisi sitten levolle. Ja hän katseli tyytyväisenä kääröänsä, jossa oli kaviaaria, juustoa ja lohta.
Kun hän saapui kesäasuntoonsa, teki aurinko jo laskuaan. Iäkäs palvelijatar ilmoitti, että rouva ei ole kotona, mutta palannee kohta.