Samassa hetkessä kuin hän ehti pihalle, saapui sinne toisaalta vieras, ratsastaen uljaalla hevosella.
Vieras oli nuori mies, puettu maanviljeliäin pukumalliin, siihen, jonka herrasmiehet parikymmentä vuotta sitten keksivät, mutta jonka talonpojatkin nykyaikana ovat itsellensä omistaneet.
Tosin on sitä viime-aikoina tullut hämmentämään nuot kansallispukujen kyhäykset; mutta kun ne eivät oikein ole päässeet vakaantumaan, on maalaisväen puku moniaalla pitänyt paikkansa. Se on harmaa, viheriäisillä reunuksilla ja hian suilla. Ja se vaatettaa oivallisesti nuoren, pulskan miehen, olkoon hän sitte herra taikka talonpoika.
Sillä on vielä sekin etu, että se painaa ulkomuotoonsa tuon raha-arvoisuuden, johon mailma tähän aikaan kaikin tavoin pyrkii.
Ratsumies oli Siuron rusthollarin poika Severin.
Pieni kainostus valaisi hetkeksi Marin kauniita kasvoja, nähdessään nuoren rusthollarin.
"Te täällä, Severin?" huudahti Mari.
"Severin kyllä, vaan en mikään te", vastasi nuorukainen, hypäten ratsultansa ja taluttaen sen lähimmän riiman alle, johon hän sen sitoi.
Mari oli niinikään puettu kansallis pukuun. Sillä hän oli niissä tavallisissa aamuvaatteissa, joita maalla on käytetty ammoisista ajoista ja jotka, kun ne ovat puhtaat, niinkuin Marilla aina, ovat yhtä somat kuin kansallispuku ja yhden näköisetkin.
Sillä tuo naispuolen kansallispuku nykyaikana ei ole mikään muu, kuin maatyttöjen aamuvaate, jos siitä karsii pois liialliset nauhat, rimsut ja ruusut.