"Miksis minua teitittelet, Mari?" kysyi Severin, melkein surun voittoisesti ja ojensi tytölle kättä; "olenko minä kasvanut sinun silmissäsi, taikka oletko sinä kasvanut omissa silmissäsi?"
"Enpä tiedä", vastasi Mari, ujosti, "te — sinähän olet nyt herra ja koulun käynyt."
"Koulun käynyt ja herra, olkoonpa niinkin. Mutta sinä olet kylän kaunihin".
"Tulitko pakiparaastasi sitä minulle sanomaan?"
"En, tällä kertaa tulin tänne isäni ja äitini käskystä."
"Oh."
"Meillä on huomenna rukiin leikkuu, ja tiedät että isäni silloin vaatii kaikkia apupäiviä, mitä saatavissa on."
"Siitä asiasta sinun on puhutteleminen isääni."
"Tietysti. Mutta minulla on äidiltäni terveisiä sinullekin. Hän arvelee, että sinä tavallisuuden mukaan tänäpänä tulet kirkolle, ja hän pyytää, ettäs poikkeat meille kirkosta ja jäät ehtoopuoleksi häntä auttamaan. Sillä leikkuu on huomenna, talkoon mukainen, koska isä tahtoo eloa niin paljon kuin mahdollista kokkosille ja siis lukuisasti väkeä työhän."
"Onko se isäsikin tahto, että minä nähdään teidän askareissanne?"