Mitä Mari Severinissä havaitsi, ei nähtävästi ollut muuta kun miellyttävää. Sillä tuo hänen Puolamäelle tullessaan lausumansa imarteleva sana että Mari oli kylän kaunihin, oli sanottu leikillä ja leikkipuheena pidettävä. Koko Severinin käytös oli muuten tasaista, miehekästä ja järkevää.
Sen Mari havaitsi — vaan siinä olikin kaikki. Sillä eroitus heidän välillänsä oli kuitenkin semmoinen, ettei mitään todellista ja syvempää ystävyyttä heidän keskensä voinut syntyä. Tuttavuus oli ainoa.
Sillä kansan katsantotapa on nyt kerrassaan semmoinen, että rusthollin lapset ja torpan lapset ovat paljoa kauvemmaksi eroitetut toisistansa kuin aatelissäädyn ja porvari säädyn lapset.
Tämän tiesi Mari, eikä sen enempää sitä asiaa ajatellut, eikä tahtonut ajatella.
* * * * *
Kirkolle matkustajat olivat lähteneet varhain vaellukselle. Sillä vasta kun he olivat lähellä kylää, alkoi huomenkello kumahdella.
Ivar nosti lakkiansa.
Severin huomasi sen ja punehtui hiukan. Sillä hän oli unohtanut tämän tavan maanviljelyskoulussa.
Toisella kolkkauksella hänen olisi sopinut parantaa laiminlyömisensä; mutta ei sekään taas ollut tavallista.
Mari näki hänen punehtumisensa ja arvasi osaksi syyn siihen, vaan ei hän lausunut mitään.