"Mutta eiköhän moni koeta juuri vaivaamalla ja rääkkäämällä saada hevostansa kilpajuoksiaksi?" kysyi Mari.
"Sepä juuri on kilpa-juoksujen ruma puoli, että moni, jolla ei itsellä ole kykyä ajamaan, eikä hänen hevosellansa juoksemaan, pyrkii radalle. Oikea hevosmies ei vaivaa eikä rasita hevostansa kilpa-ajon tähden."
Näitä ja muita pakinoiten jatkoivat nuoret tietänsä.
Usein tutustuvat he paremmin keskenänsä tämänlaatuisilla kanssapuheilla, kuin jos he syvempiä seikkoja haastelisivat.
Mielipiteet, järkevyys, luonnon- ja sydämenlaatu tulevat helpommin ilmi tämmöisissä puheissa, kuin jos tärkeämpiin saavat luonteensa kätkeä.
Tosin olivat nämät kolme tutut keskenänsä jo nuoruudesta, mutta Severin oli ollut poissa kotoseuduilta vuosikausia. Ivar ja Mari olivat hänelle siis jo taas puoleksi outoja; sillä nuorena edistytään pikaisesti joko hyvän tai pahan puolelle.
Ylen pikaista edistymistä ei kuitenkaan ollut odotettavana torpan lapsilta, jotka hiljaisuudessa, yksinäisyydessä ja yhtäläisissä oloissa olivat aikansa viettäneet.
Severin ei heissä siis havainnut mitään erinomaista muutosta, jollei sitä, että Mari oli sukeutunut paljoa soreammaksi, kuin hän oli ollut Severinin kotoa lähtiessä. Tytöstä oli hänen poissa ollessansa kasvanut täysi neito, jonka vertaista hän ei muistanut koko pitäjässä.
Mitä Severiin tulee, niin oli sen siaan hänellä ollut tilaisuutta edistymiseen joko hyvään tai pahaan, hän kun oli ollut ulkona mailmassa.
Ja Mari tutki häntä salaa, uteliaisuudella, niinkuin tyttöjen tapa on, vaikkei tutkittavat sitä itse koskaan huomaa. Sillä nuoren neitosen silmä on terävä ja vilkas. Se näkee pian, mitä nähtävää on, ja on silloin jo ihan toisaalla, kun tutkittava ehkä varoo jotain uteliaisuutta.