Tämä jälkimäinen yritys onnistuikin, niin että ennen pitkää kvartetti oli valmiina, joka auttavasti lauloi juhlatiloissa ja välin säesti virren veisua kirkon menoissakin. Sitä, nimittäin korali-veisua, johon kylän nuorisolla ja kansakoulun oppilaillakin olisi ollut enin halu ja taipumus, ei opettaja taas puolestansa niin mieluisesti harrastanut, kuin muita lauluja ja erittäin isänmaallisia.
Se taas vuorostansa vaikutti, että innostus jähtyi kummaltakin puolelta vähitellen, eivätkä jaksaneet jatkaa harjoituksia muut kun jotkut harvat.
Kesällä oli kuitenkin opettajalla apua ja kannatusta muutamista
ylioppilaista, jotka olivat asettuneet loma aikaansa viettämään
Onkivedellä. He olivat samaan suuntaan innostuneet kuin opettaja
Hympyräinenkin.
Ja kun pitäjään vielä tuli lisäksi nuori pappi, saman hengen lapsia, niin koetettiin oikein miehissä ryhtyä herätys työhön Onkiveden pitäjässä.
Siihen kansan juhlaan siis, jota puheena olevana sunnuntai-iltana pidettiin, saapui myöskin pastori Samuel Santalainen.
Pitkän matkan tähden ei hänen ollutkaan vaikea siihen saapua, koska hän asui samassa kylässä.
Aluksi luuli paikalle kokountunut väki-joukko, että pastori tulisi heitä nuhtelemaan siitä, kun he pyhäpäivänä olivat saapuneet tämmöisiin turhanpäiväisiin menoihin.
Tätä arvelivat erittäin akat, jotka olivat istahtaneet vähän ylemmäksi pellon pyörtänölle iloa imehtimään. Heidän mielestänsä nuoriso ansaitsikin nuhteita ja manauksia.
Mutta heidän arvelunsa ja ajatuksensa muuttuivat ihastukseksi, kun näkivät nuoren papin itse astuvan puhuja lavalle.
"Hän tulee pyhittämään tätä jumalatonta elämää", lausui yksi heistä, "ja pitämään ehtoosaarnan tämän päivän tekstistä."