"Te käytte mies kohtaiseksi," sanoi pappi.
"Suokaa anteeksi. Minä en suorastaan tarkoita teitä. Mutta opettaja Hympyräinen ehkä tietää, että meidän maassa siellä täällä on perustettu seuroja, jotka ovat menneet ominaiseen takaukseen toinen toisensa isänmaallisista ansioista. Ne ansiot ovat tehtävät tutuiksi näin maakylissäkin. Ja nuot niin sanotut kansan juhlat ovat siihen omiansa."
Opettaja Hympyräinen ei voinut kieltää, ettei hän olisi saanut kehoituksia panemaan toimeen kansan juhlia. Ja niille ei juuri käynyt antaminen muuta muotoa, kuin tuon kiittäväisen ja ylistäväisen, johon "maamme" laulu sitte lisäksi laulettiin, vaikkei edes koskaan muistettu kiittää ja ylistää sitä miestä, joka sen laulun oli sepittänyt.
Mutta hän ei ollutkaan kuulununna tuohon keskinäiseen kiitollisuuden ja ominaisen takauksen seuraan.
Opettaja Hympyräinen tahtoi kuitenkin puolustaa itseänsä sillä, että kansan-juhlat, jollei niistä olisikaan mitään vakinaista hyötyä, ne kumminkin pidättäisivät nuorison pahemmista ajan vietoista, esim. näin pyha-iltoina.
Vaan unilukkari, joka ei luullut olevansa velvollinen samaan maltillisuuteen opettajan edessä, kuin papin, lausui:
"Hm, lopussa kiitos, tänäkin iltana."
"Kuinka niin?" kysyi opettaja.
"Kun nuoriso kerran saapuu lukuisammin näin mailmallisiin kokouksiin, niin ei se mene kotia, ennenkuin se on saanut jotain huvittavampaa kuin kansan huvit."
"Mitä sitte?"