Vaan se, joka ei ollut yhtä maltillinen, oli Severin. Häntä närkästytti papin juhlallisuus. Ja hän tarttui siihen kiini.
"Te lausuitte, hra pastori, hengellisestä ravinnosta, joka on parempi aineellista ravintoa. Kuinka minä sen saan ymmärtää?"
"Minä tarkoitan sillä, että kansa oppii tuntemaan itsensä."
"Ja kumartamaan ja palvelemaan itseänsä, niinkö? Minun mielestäni me sitä jo osaamme sangen hyvin ilman neuvomatakin."
"Meidän tulee kunnioittaa niitä miehiä, jotka meille ovat opettaneet itsemme tuntemisen."
"Minä kunnioittaisin mielellämmin sitä miestä," sanoi Severin ivalla, "joka meille opetti kynnön ja kylvön."
"Sittehän te olette pakana", sanoi pappi, "sillä se oli Väinämöinen."
"Minun mielestäni ei ole suurta eroitusta minun pakanallisuudellani ja teidän pakanallisuudellanne. Kumminkin johtavat ne melkein yhtä hämärään ja epätietoiseen juureen."
"Ovatko niiden miesten ansiot, jotka minä olen maininnut, hämärät?"
"Ovat luullakseni, mitä itse Suomen kansaan tulee, vaikka ansioita sopii luoda itsellensä kansan juhlillakin."