Ja Mari ymmärsi, että Liisan kohtalo, niinkuin hän itsekin kirjoitti, tulisi vielä raskaammaksi, jollei häntä joku ottaisi turviinsa.
Kristillinen rakkaus vaatei häntä ottamaan Liisan taloonsa. Vaan mitä sanoisi siitä muut palkolliset — ja mitä sanoisi Severin?
Palkollisia tiesi hän kyllä saavansa; mutta pahin seikka oli se, ettei hänen miehensä ehkä siihen suostuisi.
Hän päätti heti siinä asiassa kysyä Severinin mieltä, Ja hän tuli levottomaksi, kun ei Severin jo palannut saatolta.
Vasta pimiän tullessa saapui hän. Ja Mari käski hänen lukemaan unilukkarin antaman kirjeen.
Mutta Severin oli tuskin ehtinyt silmäillä sen läpi, ennenkuin hän kiivaasti lausui:
"Se villikissa."
"Mutta hänen kirjeensä osoittaa, että hänessä on tapahtunut suuri mielen muutos", sanoi Mari, "ja paitsi siksi en minä koskaan ole luullut häntä niin pahaksi kuin miksi hänen rikoksensa on hänen mailman silmissä tehnyt."
"Sinä olet hyvä sydämminen tyttö," sanoi Severin nuorelle vaimollensa, "ja se olkoon sinulle kunniaksi, mutta käytännöllisessä elämässä ei hyvä-sydämmellisyys aina ole paikallansa. Minä en tahtoisi vastaan sanoa sinua missään. Mutta tässä asiassa minun täytyy. Minä en tahdo sitä ihmistä talooni."
Mari ei tahtonut pahoittaa Severinin mieltä muistuttamalla hänelle, että hän jo toisessakin asiassa oli ollut muusta mielestä kuin hänen vaimonsa. Se oli tuossa kilpa-ajo-puuhassa. Mari lausui ainoastaan: