Mutta epäiltävä oli, tulisiko se rakkauden side heitä yhdistämään vielä niinkin, että he yhdessä parannusta tekisivät.
Kaikessa tapauksessa kestäisi vielä vuosia, miten sanottu, ennenkuin äiti pääsisi vankiudestansa.
Ja niinä vuosina toivoisi hän, Liisa, saavansa elää kunniallisten ihmisten parissa — jollei kunnialliset ihmiset häntä niin halveksi ja kamoksu etteivät ota häntä halvimmaksi palveliaksensa.
Hän oli kääntynyt unilukkarin puoleen, koska unilukkari oli ollut hänenkin opettajansa, kun hän, Liisa, vielä lapsena ja viattomana oli.
Siis pyysi hän, että unilukkari, joka kovan kuoren alla oli hellä-sydäminen mies, astuisi hänen välittäjäksensä.
Ja Liisa ei itse tietänyt, kenen palvelukseen hän mieluummin pyrkisi. Hän jätti sen asian unilukkarin huoleksi, joka paraiten tunsi pitäjäläiset, sekä hyvät että pahat.
Mutta hän oli kuullut, että Mari oli emäntä Tuominiemellä. Ja jos hän halusta toivoi kenenkään palvelukseen pääsevänsä, oli se Marin.
Tämän kaltainen oli se kirje, jonka Mari oli saanut unilukkarilta lukeaksensa.
Ja luettuansa sen, vaipui hän syviin ajatuksiin.
Hänen oli aina tullut sääli Liisan kohtaloa. Se oli tosin itse ansaittua. Mutta hän oli tehnyt rikoksensa vihan pikaisuudessa ja sitte kuin hänen tunteensa olivat tulleet kipeästi loukatuiksi.