Nuori emäntä oli tarkka maitokamarissa. Sinne kannettiin, mitä oli lypsystä saatu — ja koottiin puhtaisiin kehloihin. Näitä askareita piti Mari miltei tärkeimpinä.
Marin maitokamari oli avara huone. Hän tahtoi sen niin, ettei se tulisi umpihenkiseksi. Usein hän sitä tuuletti, pitämällä akkunoita auki. Mutta kytömaan savu, joka muutoin ei hänen mielestänsä ollut katkeraa, oli hänen maitokamarillensa haitaksi. Vaan verhoilla, joita hän levitti akkunain eteen, koetti hän estää sitä tunkemasta huoneesen.
Näissä toimissaan odotti hän Severiniä. Ehtoollinen oli pöydässä valmiina.
Severin tulikin, kasvonsa ja mekkonsa ihan savustuneina.
Mutta kun Mari kuuli miesten puheen pihalla, juoksi hän Severiniä vastaan, ettei hän toisi savun hajua maitokamariin. Vaan Severin oli jo ennättänyt porstuaan ja kiepasi Marin syliinsä.
"Nyt kai olet hyvin väsyksissä, Severin."
"En niinkään. Vielä minun tekisi mieleni rannalle, kun ilta on niin ihana, — tuletkos, Mari?"
"Tulen ainakin. Mutta ehtoollinen on valmis, ja väkikin on ateriansa ansainnut. Mennään ehtoollisen jälkeen. Silloin on ilta vielä ihanampi."
"No mennään."
Rannalle ei ollut pitkä matka, tuskin kiven-heittoakaan.