— Kuinka voitte sanoa tuntevanne minut?
Sillan täytyi varoa, ettei vene töytäisi seinää vastaan, ja laskea hyvin portaiden viereen. Oli vielä pimeä. »Nuoli» viilsi hiekkapohjaa ja pysähtyi. Silla hapuili kädellään kallion hammaskivistä seinämää, johon sisälaituri oli kaivettu, ja löysi pihalle vievät portaat, jotka johtivat palatsin oikeaan siipirakennukseen.
— Portaat ovat täällä, sanoi hän ojentaen kätensä Marinalle, joka tarttui siihen toistaen:
— Kuinka voitte sanoa tuntevanne minut?
Ja hän hyppäsi maahan keulasta; mutta sotkeutuen ketjuun kaatuilun Sillan syliin. Tämä tunsi hänen rintansa ja kasvonsa itseään vastaan, ja huumauksen sokaisemana hän puristi tuota tuoksuvaa, lämmintä, kevyesti puettua olentoa, puristi tukahduttaakseen hänet ja kuiskaten yhden ainoan sanan hänen poveensa antoi hänen sitten luisua maahan ja riensi pois portaita pitkin pihalle.
Marina jäi siihen liikkumattomana, käsivarret ojennettuina. Se ei ollut unta, se ei ollut harhaa, ei mikään epäilys ollut mahdollinen. Silla oli sanonut: — Cecilia.
IX. PIENI POSTI.
Donna Marina di Malombra donna Giulia de Bellalle.
»Palatsissa syyskuun 2 p:nä 1864.
Luulen arvanneeni, kuka on Erään Unen tekijä. Minun täytyy tietää se varmasti sekä myös hänen osoitteensa. Annan sinulle kunniasanani, etten aio lähteä etsimään häntä. Päästä hetkeksi irti, ole hyvä, ihailijaparvesi. Hieman taitavuutta, niin V…n kirjapainosta varmasti löydät kaikki.