— Mitä? Pelkäättekö?
— Hän on niin ruma.
Kreivi kohosi istuimellaan ja tarttuen kiivaasti tuolin käsinojiin käänsi rypistyneen otsansa ja salamoivat silmänsä sisarentytärtään kohden.
— Oh, sanoi hän, — jos luulette pitävänne minua, pilkkananne, niin erehdytte; jos haluatte kujeilla, niin valitsette hetken huonosti. Kun ystävällisesti kysyn, mikä teitä loukkaa talossani, niin ei pidä vastata kuin mikäkin pariisilainen koketti, täytyy puhua vakavasti.
— Mitä se hyödyttää, kun te kuitenkin olette päättänyt, että minun täytyy lähteä?
— Kuka sen on sanonut? Olen vain sanonut, ettemme sovi elämään yhdessä, ja olen osoittanut teille mahdollisen tilaisuuden muuttaa paikkaa ja seuraa. Ja ennen kaikkea olen ilmoittanut, että teidän täytyy tulevaisuudessa olla säädyllinen minua ja vieraitani kohtaan, ellette tahdo pakottaa minua äkillisiin toimenpiteisiin.
Marina ei ehtinyt vielä vastata, kun Giovanna tuli sisään huohottaen.
— Herra kreivi, nuo herrasväet ovat nyt täällä!
— Paholainen! huudahti kreivi nousten ja lähtien kiireesti huoneesta.
Marina nousi ja heittäytyi vastapäätä olevaan, tyhjäksi jääneeseen nojatuoliin, heilutellen itseään siinä käsivarret ristissä, pää heitettynä selkänojaa vastaan, jalka nostettuna toisen päälle ja mustan kengän kiiltävä kärki ojennettuna ilmaan kuin taisteluhaaste.