— Pyydän teitä, herra, sanomaan minulle, asuuko herra ratsumestari
Andrea Steinegge täällä.
Ääni oli sointuva, hellä, mutta samalla kuitenkin luja.
— Kyllä varmasti, neiti, vastasi kreivi hämmästyksissään. — Hyvä ystäväni Steinegge asuu täällä. Itse asiassa hänen tapanaan ei ole antaa nimittää itseään ratsumestariksi, mutta…
— Hän oli ratsumestari, herra, itävaltalainen ratsumestari
Lichtensteinin husaareissa.
— Oh, en sitä ollenkaan epäile, neiti. Luulenkin herra Steineggen kerran kertoneen minulle siitä. Ja te haluatte tavata häntä?
Nuoren tytön luja ääni petti nyt. Kuului tuskin kuiskaustakaan.
— Mitä? toisti kreivi hyväntahtoisesti.
— Kyllä, herra.
— Hän on nyt ulkona, mutta tulee pian. Pyydän teitä nousemaan ylös ja odottamaan häntä.
— Kiitos, herra, palaako hän tätä tietä?