— Menkää tiehenne! Olenhan sanonut monta kertaa, ettette saa tulla häiritsemään, kun puhutaan.
Catte pani nuuskarasian eräälle tuolille ja hävisi kiireen kaupalla.
Kreivi joutui ihmeisiinsä serkkunsa ylevistä mielenliikutuksista. Tämä painoi taas hitaasti päänsä alas ja vei nenäliinan uudelleen silmilleen.
— Voisinkohan nyt sanoa sanasen? kysyi kreivi.
— Siunatkoon, sitähän olen tässä odottanut kuin mannaa taivaasta!
— Kaikesta tuosta, mitä olette nähnyt, minä puolestani en ole nähnyt mitään. Ehkä olen lyhytnäköinen. Mutta olkoonpa! Minun mielestäni ei ole tarpeellista, että kahden ihmisen pitää kadottaa unensa, ruokahalunsa ja järkensä voidakseen sitten elää siedettävästi toistensa kanssa. Mutta joka tapauksessa, minäkään en näe oikein selvästi tässä jutussa.
Kreivittären kyynelöivät ja haikeat silmät vilkastuivat heti paikalla.
Hän laski nenäliinan polvilleen.
— En osaa kuvitella, jatkoi kreivi, — minkälainen onni voisi syntyä teidän poikanne ja minun sisarentyttäreni yhtymästä.
— Soo, huudahti Hänen Ylhäisyytensä ällistyen.
— Sisarentyttäreni on erittäin älykäs ja hänen päänsä on kaikkein eriskummallisinta tekoa, mitä ikinä Jumala ja paholainen saavat yhdessä syntymään, kun kumpikin tekee työtä parhaansa mukaan.