— Arvelen, sanoi hän Salvadoreille, — että kaikkien näiden väsymysten ja mielenliikutusten perästä tarvitsette lepoa.
— Mutta rakkain eno… alkoi Nepo tullen häntä kohti lyhyin, kiireisin askelin, kädet levällään.
Toinen ei antanut hänen jatkaa.
— Oh, varmasti, mitä hittoa! sanoi hän. — Nyt tuodaan jo kynttilätkin.
Nepo kääntyi ja palasi Marinan luokse, vetäen pään olkapäidensä väliin ja kohottaen kulmiaan.
Kreivitär Fosca tuli väliin.
— Mutta Cesare, sanoi hän hiljaa kreiville, — kuinka omituinen olette! Juuri tänä iltana, kun minun lapsukaisillani olisi ollut suuri halu puhua teille!
— Niin, niin, niin, kiirehti kreivi vastaamaan, — ymmärrän vallan hyvin, ymmärrän vallan hyvin. Kas tuossa ovat kynttilänne!
Ei käynyt väittäminen vastaan.
— Entä te, sanoi kreivi Marinalle jäätyään kahden hänen kanssaan, — ettekö tekin mene?