— Eikö teillä ole mitään sanomista minulle? Ettekö ole tyytyväinen, kun seurasin neuvoanne?
— Mitä? Minun neuvoani?
— Tietysti.
He puhuivat noin kymmenen askeleen päästä katsellen toisiaan vinoon.
— Selittäkää, sanoi kreivi ja pannen kiivaasti jo ottamansa kynttilän kädestään kääntyi suoraan häntä vastaan.
Marinan lähellä, pienellä marmoripöydällä seinän vieressä, oli kristallimaljakko ja siinä oliivinlehtiä ja irtonaisia kukkia. Hän kallisti kasvonsa sanoen:
— Ettekö muista? ja veti henkeensä kukkien suloista, haihtuvaa tuoksua.
— Minäkö? sanoi kreivi nostaen käden rinnalleen.
— Minäkö olisin neuvonut teitä?
Marina kohotti päänsä kukista.