Hän tarttui Sillan käsivarteen ja meni ulos hänen kanssaan.
Palatsi on erään vehmaisten rantain verhoaman lahden perukassa, jonne järvi ulkonee mataloituen kahden metsikön välissä. Se kohottaa 18:nnen vuosisadan tyyliin rakennetun vasemman siipensä etelää ja oikean länttä kohden. Viisikaarinen pylväskuisti kiertää rakennusta järven puolella ja kolmikaarinen vuorten puolella vinosti molempien siipirakennusten välillä yhdistäen sen ensimmäiset kerrokset suuren, mustan kallionkielekkeen yläpuolella, joka tunkeutuu ulos järvestä. Puutarhurin pakottamana on tuon möhkäleen täytynyt vastaanottaa hiukan multaa, jossa nyt vallattomat verbenat ja betuniat hymyilevät kevytmielisesti. Oikea siipi, jossa on kirjasto ja joka ehkä on rakennettu kesäasunnoksi, kuvastuu vakavana veteen. Vastapäätä, noin viidenkymmenen askeleen päässä, on yksinäinen ranta, täynnä pähkinäpuita ja valkopyökkejä; oikealla on nurminen laakso, mihin järvi häviää. Katon ylitse kohoilevat sypressit ja viinitarhat peilaillen vihreässä vedessä, joka on niin kirkas, että väliin kesällä auringon paistaessa keskipäivän aikaan näkee syvällä pohjassa liikkumattomia leviä ja jonkin kalan varjon välähtävän keltaisten kivien välissä.
Palatsin vasen siipi katselee aukealle selälle, ja idän puolella on sitä vastassa vuoret lännessä, laakson puolella, on taustana kukkuloita ja poppelien juovittamia niittyjä taivaan sinisen holvin alla. Luoteessa järvi kiertää erään korkean, punertavan kallion taitse peittääkseen sinne hämärän perukkansa. Se on pieni järvi niin kokonsa kuin maineensakin puolesta, mutta kunnianhimoinen ja ylpeä vuorikruunustaan, joka sitä ympäröi, intohimoinen ja vaihtelevainen, väliin sinipunerva, väliin vihreä, väliin lyijynharmaa ja joskus, laakson puolella, taivaansininen. Siellä on sen hymy, siellä sen värittävät auringonlaskun palavat pilvet ja siellä se leimuaa yhtenä ainoana loimuna, kun etelätuuli karehtii sen pinnalla kesän loistavan auringon alla. Joka paikassa muualla vuoret levittelevät metsäisiä vaippojaan aina ylös huipuille asti, joita siellä täällä täplittää alas syöksyvä, tuhkanharmaa kallio, laakson varjot ja jokin smaragdinvihreä niitty. Lännessä järvi päättyy laaksoon, josta vuoret kohoavat penkereittäin Alpe dei Fioren kaukaisia, hammasmaisia huippuja kohden, jotka ikäänkuin leikkaavat taivasta. Tuossa laaksossa, vähän matkan päässä järvestä, näkyy kylän kirkko, ja vastapäisellä rannalla, pähkinäpuiden välissä, häämöttää kellotorni.
Palatsin takana on kuokka ja lapio hyökännyt ankarasti vuoren kimppuun ja vallannut puolipyöreän pihamaan, jossa kristallinkirkas vesisade putoaa suhisten ja aaltoillen ylhäisten gynereumien ja leveälehtisten aromien väliin. Näitten molemmin puolin on kaksi soikeata kukkien ja kasvien sikermää ja ympärillä puhdas, hieno hiekka. Vuorta vastaan asetetulla tukiseinällä kiemurtelevat ja risteilevät ristinkukat, glysiinit ja jasmiinit kuin hauraat, rakastavaiset olennot, jotka joka paikassa etsivät tukea ja koristavat sen sitten kiitollisina kukkasilla. Kaksi ristinkukkakimppua takertuu myöskin molempien rakennusten sisänurkkiin heitellen aina ylös pylväskuistille asti hajanaisia lehviään.
Keskellä tukiseinää ja aivan vastapäätä pylväskuistia, vuoren etelä- ja länsirinteen välissä, kohoavat leveät kiviportaat, joita suunnattoman suuret sypressit ja veistokuvat reunustavat. Oikealle ja vasemmalle leviää viinitarhoja, kuin paraatiin asetettuja rykmenttejä. Jokin sypressi on kadottanut huippunsa ja näyttää salaman iskemää, mustaa repeämää; mutta suurin osa on koskematon ja mahtava juhlallisessa vanhuudessaan. Ne näyttävät suurilta kykloopeilta, jotka laskeutuvat juhlallisesti vuorilta pesemään itseään, synnyttäen ympärillään hämmästyksen hiljaisuuden.
Kuvanveistoksista on enää vain kahdeksan tai kymmenen jäljellä, kaikki murattidominoon naamioituneina. Ne ojentelevat paljaita käsivarsiaan kuin uhkaavat sibyllat tai omituisen metamorfoosin jäykistämät ja kivettämät nymfit. Puutarhurin poika, seuraten tätä viimeistä ajatusta, panee usein niiden käsiin kukkia tai heinäkimppuja. Portaiden yläpäässä on iso vesiallas, joka nojaa hienoon, valkean-, punaisen- ja mustankirjavaan mosaiikkiseinään; se on jaettu viiteen kaareen yhtä monen komeron ympärillä, joista jokaisessa on marmoriuurna; keskellä on alaston ja naurava najadi kumartuneena uurnan ylitse ja painaen sitä jalallaan, niin että vesi tulvii virtanaan altaaseen, josta se salaisen putken kautta on johdettu pihalle kukkien keskelle. Veistoksen jalkaan on kaiverrettu Herakleitoksen kuulut sanat: Panta Rei.
Kirjastosta, joka on melkein huvilan länsipäässä, astutaan pieneen riippuvaan puutarhaan, jonka suurenmoinen magnolia peittää melkein kokonaan varjoonsa. Pienet portaat vievät täältä alas pihalle aina sisälaiturin portille ja ulkoportille asti. Täältä vaatimaton, pieni tie johtaa R:ään.
Palatsin toisella puolella kulkee tanakka aidake vedestä kohoavien kallionlohkareiden päällitse. Aidakkeen sisällä on suuri lehtokuja, jossa on jono kukkalavoja sekä korkea ja tilava hapanhedelmien ansari, joka lämpimänä vuodenaikana lähettää etuvartiansa, suunnattoman isot sitruunaruukut, peilailemaan itseään aidakkeen pylväiltä alas kirkkaaseen veteen. Lehtokujan perällä peittää kuusimetsä ympäröivän aitauksen kohoten vuorelle kuin musta nauha ja sulkien syliinsä puutarhurin mökin ristikkoportin vierellä, josta pääsee äkkijyrkkää polkua pitkin maantielle.
Sypressineen, viinitarhoineen, kuusimetsineen ja järvineen huvila olisi hyvin ihastuttava katsella valokuvassa stereoskooppisen lasin lävitse, jos tiede kykenisi saamaan siihen tuon tumman ja välkkyvänvihreän värin, läpikuultavat vedet ja auringon heijastukset vanhoilla muureilla. Voisi kuvitella sen tilavain ikkunani eteen toisia huviloita, iloisia kyliä ja hymyileviä puutarhoja taivaan ja veden välille. Mutta vakavassa yksinäisyydessäänkään »Palatsi» ei ole surullinen. Sen alueen ulkopuolella etelänpuoliset rannat näyttelevät oliivipuitaan ja kertovat lauhkeista talvista, ja laakson laajan aukeaman kautta, minne aurinko laskee, tunkeutuvat työteliään elämän äänet; tuota tietä kulkevat silmät ja sielu, kun niiden ei tarvitse nähdä kauaksi eikä haaveilla vapaudessa. Palatsi vallitsee tuota erämaata ylhäisessä suuruudessaan; kuka siinä asuu, voi uskoa itsensä kaiken näkemänsä hallitsijaksi, mahtavaksi kuninkaaksi, jota kukaan ei uskalla lähestyä. Vuoret puolustavat valtaistuinta ja aallot nuoleksivat sen jalkoja.
— Sanotaan, ettei näköala täältä ole hullumpi, sanoi kreivi, astuen Sillan kanssa pylväskuistille. Minustakin se näyttää jotakuinkin mukiinmenevältä. Lukekaapa tuo. — Ja hän osoitti kiveä taimmaisen keskipylvään yläpuolella.