— Seis! Jollette ota, niin emme tule näkemään toisiamme enää koskaan.
— Antakaa, antakaa sitten nuo kirotut rahanne! Te ette tahdo vastaanottaa vanhalta ystävä-paraltanne pientä palvelusta.
— En, en tahdo, olen ylpeä; minulla on rautainen sydän.
— Oo, teillä on kultaakin parempi sydän niinkuin minullakin. Tiedän, että pidätte minusta; otan siis. Mutta minkä tähden opettelette oikeastaan saksaa?
— Ymmärtääkseni teitä, kun puhutte italiaa.
Steinegge loukkaantui hiukan.
— Eikö mitä, sanoin vain kujeillani, sanoi Silla tarttuen häntä ystävällisesti käsivarteen. — Opettelen sitä ymmärtääkseni Goethea ja erästä… meikäläistä kirjailijaa, mutta enemmän ehkä Goethen vuoksi. Enkö jo sanonutkin teille sitä.
— Se on totta, mutta minä pelkäsin nyt erästä toista asiaa. Tiedättekö, minun tyttäreni on rikas ja ansaitsee rahaa tunneillaan. Kreivi lähettää minulle yhtä mittaa saksalaisia kirjoituksia käännettäviksi ranskaksi sekä sata liiraa kuussa. Sata liiraa, hehei! Näettehän, että olen rikas.
— Entäpä minä sitten?
— Suokaa anteeksi, sanoi Steinegge kumartaen, — uskon kyllä, uskon kyllä, te myöskin.