[Ylös takkuista, kiusallista saksalaista vastaan,
Ylös lombardialaiset…]
Hetken äänettömyyden päästä ovi, jota Steinegge oli osoittanut, avautui hiljalleen. Silla nousi. Hänen tuolinsa kolisi ja ovi sulkeutui uudelleen.
— Aivan oikein, rakas ystävä, sanoi Steinegge pannen vihon takaisin paikalleen. — Te kirjoitatte paremmin kuin minä saksalaisia kirjaimia. Ei uskoisikaan, kuinka kuokka ja lapio ovat pilanneet käteni, tiedättehän, Sveitsissä.
Steinegge pani silmälasit takaisin koteloon, järjesteli kravattiaan ja nousi.
— Rakas opettajani, sanoi Silla. — Tämä on kahdestoista tuntimme.
— Entä sitten?
Silla veti lompakostaan käärön.
— Oo, huudahti Steinegge kääntäen hänelle selkänsä ja juosten ympäri huonetta kädet levällään ja pää kumarruksissa. — Das nehme ich nicht, das nehme ich nicht! En tahdo, en tahdo!
— Mutta kuinka? Ettekö muista sopimustamme?
— Oo, rakas ystävä, olisin suorastaan kurja, jos ottaisin rahojanne.
Tahdon kutsua tyttäreni.