— Iloitsen siitä todellakin, sanoi Silla rauhallisesti.
Nyt Steinegge heitti kaiken varovaisuuden.
— Häät, sanoi hän, — ovat kuulemma tänä iltana, huhtikuun kahdentenakymmenentenäyhdeksäntenä päivänä. Kansa aikoo valmistaa suuria juhlallisuuksia, musiikkia ja ilotulitusta. Niin ainakin meille on kirjoitettu. Sanotaan myös, että kreivi Cesare olisi tahtonut antaa donna Marinalle kolmesataakaksikymmentätuhatta liiraa myötäjäisiksi, mutta että tämä olisi pyytänyt kreiviä antamaan ne lahjana hänen miehelleen avioliiton solmimishetkellä. Kreivi Cesare on ollut sairaana pari päivää, mutta voi jo paremmin. Kreivi Nepo on ollut viikon palatsissa tämän kuun alussa, ja palvelijat sanovat häntä hyvin ahneeksi, mutta kirkkoherra vakuuttaa päinvastoin, ettei se ole totta, ja sanoo saaneensa häneltä sata liiraa köyhilleen.
Steinegge teki pilaa tuosta loistavasta anteliaisuudesta, joka oli häikäissyt pappiparan, mutta Silla vastusti päättäväisesti, sanoen, ettei hyviä töitä pidä mittailla tai käännellä nurin nähdäkseen vuorin puolelle. Hän jutteli innokkaasti keskeyttäen tavantakaa puheensa tervehtiäkseen vastaantulevia tuttaviaan ja tehden Edithille iloisia huomautuksia henkilöistä ja asioista, jotka kulkivat hänen silmiensä ohitse. Kaikki ne, jotka tervehtivät häntä, vilkaisivat uteliaasti Edithiin. Edith vastaili Sillalle lyhyesti ja häneen katsomatta tai katsoi vain silloin, kun ei voinut muutakaan tehdä. Hänen hymynsä oli kadonnut ja hän oli käynyt hyvin vakavaksi ja tarttunut isänsä käsivarteen.
Sillakin kävi vähitellen harvasanaisemmaksi. Hän epäili, että Edith oli antanut määrätyn merkityksen hänen ilmilausumalleen välinpitämättömyydelle markiisitar di Malombran avioliiton suhteen, ja tahtoi nyt pysyä varuillaan. Hänen sydämensä alkoi lyödä kiivaasti, ja sumea, suloinen tunne hämmensi hänen ajatuksensa. Joku ihmisjoukosta tervehti häntä juuri silloin; hän ei vastannut. Hän kulki ihmisvirran keskellä näkemättä tai kuulematta mitään.
He olivat saapuneet vallituksen lähistölle. Siellä huokui ilma koleampana ketojen tuoksun täyttämänä, mutta ihmisjoukko nousi siitä huolimatta sankoin joukoin lehtokujan vasenta vierustaa, ja heidän päidensä yläpuolella näki keskellä katua ajajien hitaasti ohivierivän joukon kiertelevän, siinä näki pöyhkeitä ja nöyriä ajajia, ratsu-ajajia parittain ja yksinäisiä ajajia, tyytyväisiä ajajia ja tyytymättömiä, tummia, keltaisia, punaisia, azuurinsinisiä ja vihreitä ajajia. Edith olisi halunnut palata takaisin; ilma tuntui hänestä kostealta ja hän pelkäsi isänsä vilustuvan. Steinegge nauroi hänelle. Koska kummassa oli hänen tyttärensä nähnyt hänen välittävän oliko kostea vai kuiva. Ja korsolla oli hänestä niin hauskaa! Edith oli vaiti.
Juuri lehtokujan alkupäässä Steinegge kohotti molemmat kätensä ilmaan suunnaten joukon saksalaisia huudahduksia erästä herraa kohti, joka seisoi siinä katselemassa ohi vieriviä ajopelejä. Se oli C… jonka kanssa Steinegge oli aikoja sitten yrittänyt perustaa kivipainon. Tämä kääntyi ympäri, katsoi Steineggeen ja tuli sitten käsi ojossa häntä vastaan.
— Suokaa anteeksi, sanoi Steinegge Edithille ja Sillalle. — Tämä on C… Minulla on vähän puhuttavaa hänelle. Menkää te edellä, minä tulen kohta jäljessä.
Edith ei ehtinyt edes vastata, kun hänen isänsä oli jo pujahtanut tiehensä ihmisvirran välitse, joka taajana ja yhtäjaksoisena tulvien ei sallinut kenenkään pysähtyä paikalleen. Muutaman askeleen kuljettuaan tahtoi hän mennä lehtokujan keskelle katsomaan näkyisikö hänen isäänsä, mutta tätä ei näkynyt. Oli mahdotonta pysähtyä sinne odottamaan, ja hän tunsi itsensä hermostuneeksi ja yksinäiseksi. Silla ehdotti nöyrästi, että he menisivät eteenpäin, niinkuin Edithin isä oli käskenyt, ettei tämän tarvitsisi turhaan etsiä heitä, jos sattuisi huomaamatta kulkemaan ohitse väkijoukossa.
He kävelivät täpö täyden lehtokujan ja pitkän jonon välissä, joka katseli ohiajavia, vähän vähä pysähtyviä ajopelejä. He kulkivat jonkin verran loitolla toisistaan mitään puhumatta, katsellen suurella innostuksella kaikkia ajopelejä, olivat ne sitten Dumont-kiesejä tai likaisia vuokravaunuja. Ja yhtä mittaa Edith käänsi päätään katsellakseen taakseen.