— No, niin, kertasi Silla, — eikö hän puhu aiotusta avioliitosta?
Steinegge katsoi häneen kummissaan. Oliko mahdollista, että toinen oli todellakin noin välinpitämätön?
— Niin, hän taisi kirjoittaa jotakin.
— Teidän isänne on valtioviisas, neiti.
— En usko, vastasi Edith. — Onnistuisit siinä huonosti, isä, eikö totta? Mutta te, herra Silla, mikä te olette?
— Utelias, tahdotte sanoa. Olette oikeassa. Mutta mitä viattominta laatua, uskokaa se.
Hän lausui viimeiset sanat innokkaasti kuin antaakseen niiden ilmaista enemmän kuin mitä ne voivat. Silloin Steinegge astui ulos varustuksistaan, kuitenkin jonkin verran varovaisesti, ja alkoi hitaasti selitellä:
— Näyttää siltä, kuin asiat sujuisivat hyvin ja häät pidettäisiin hyvinkin pian.
— Sen kyllä uskon. Eikö siitä ole jo kuusi kuukautta, kun asia tuli järjestetyksi?
— Niinpä niin, rakas ystävä, mutta ymmärrättehän, että valmistukset vievät paljon aikaa. Nyt tuntuu kuitenkin kaikki menevän hyvin nopeasti.