— No, mitä?
— Ei mitään, hyvä mies, vastasi kreivitär lohduttomana, — hän ei huoli minua.
— Ei edes teitä, kreivitär?
— Ei, ei. Oh Jumalani, juuri minulle piti tällaista tapahtua.
Ymmärrättekö te tästä mitään?
— Totta totisesti, kreivitär, en voi sanoa ymmärtäväni.
— Mutta se on lopetettava tähän. Nepo, sinun on nähtävä hänet, joko pahalla tai hyvällä, sinun on puhuttava hänelle ja saatava selville, onko hän sairas, mitä hän ajattelee, mitä tahtoo; jumalan nimessä, on saatava selvä asiasta!
Nepo pudisti lasin silmästään.
— Sinä et ymmärrä mitään, sanoi hän. — Hiljaa! lisäsi hän nähdessään äitinsä aikovan vastata ja jatkoi sitten kateederiäänellään: — Älkäämme tehkö tyhmyyksiä. Ei nyt pidä kiusata, se vain ärsyttäisi häntä. Minulla on kylliksi sydäntä, rakas äiti, ymmärtääkseni, että näinä hetkinä on kunnioitettava hellän sisarentyttären surua. Ja jos hän tahtoo, että häät siirretään, niin olkoon! Enhän minä ole enää mikään kärsimätön pojannulikka. Ymmärräthän, rakas äiti!
Asianajajan silmiin tuli hänen katsoessaan kreivitärtä sekä ivan että säälin sekainen ilme.
Nepo lähestyi häntä, tarttui hänen takkinsa nappiin ja työntäen nenänsä melkein hänen kasvoihinsa puhui: