Hän toi tarjottimen muurille ja kysyi halusiko don Innocenzo paljon vai vähän sokeria kahviinsa.
Hänen isänsä ihmetteli tuollaista välinpitämättömyyttä. Ehkä hän tiesi jo sen? Ehkä Silla oli sanonut hänelle jonkin sanan toissapäivänä?
Ei, Silla ei ollut sanonut hänelle mitään, eikä hän tietänyt sitä ollenkaan. Hän huomautti, että herra Silla oli ehkä kutsuttu sähköteitse.
— Ei, neiti, tuon herran vuoksi ei ole sähkölankoja naputeltu, sanoi hänen takanaan Martta joka oli tullut tuomaan lusikkaa. Don Innocenzo, kiintyneenä kahviin ja keskusteluun, ei ollut huomannut hänen tuloaan.
— Mitä te luulette tietävänne? sanoi hän.
Ja miksi en minä, vaimoparka, jotakin voisi tietää, minäkin? vastasi tämä julkeasti. — Tuo herra on pudonnut suorastaan pilvistä. Ei kukaan häntä odottanut, hyvä herrasväki! Eikä siellä ole ketään muuta kuin Giovanna, joka olisi tyytyväinen, sillä tämä tietää, kuinka paljon herra kreivi piti hänestä. Toiset eivät siedä nähdäkään häntä, ennen kaikkea donna Marina. Minun isäntäni ei tietystikään sano sitä minulle, mutta itse hän sen hyvin tietää, että donna Marina käski tuon herra Sillan tulemaan mukanaan alas puutarhaan antaakseen hänelle hyvän läksytyksen.
— Kuinka te tämän tiedätte? kysyi don Innocenzo ihmeissään.
— Tiedänpä vain. Eikö se ehkä ole totta?
— Että hän kutsui tuon herran kanssaan puutarhaan, se kyllä on totta, mutta mitä hän lienee tälle sanonut, sitä en tiedä minä, ettekä tekään.
— Emme tietystikään ole sitä kuulleet, se on selvä, eikä kukaan ole kuullut, mutta se, joka voi jotakin tietää, sanoo, että hän käski tämän herran lähteä tiehensä, sillä hän se oli, joka tämän ensi kerrallakin lähetti matkaansa.