I. Tiedän, tiedän sen, hän on vielä täällä.
II. Salaisuus.
III. Lepo.
IV. Peloittava vieras.
V. Kelvoton elämään.
VI. Selkeää.
VII. Malombra.
VIII. Vihdoinkin rakastettu.
ENSIMMÄINEN OSA
CECILIA
I. TUNTEMATON MAA.
Rämähtäen sulkeutuvat vaunujen ovet toinen toisensa jälkeen. Ehkä, ajatteli eräs matkustaja, se onkin raudankova kohtalo, joka ne sulkee ja kiidättää nyt minut toverineni auttamattomasti kohti hämärää tulevaisuutta. Höyryveturi viheltää, vaunut törmäävät kiivaasti vastakkain, juna lähtee kulkemaan hitaasti avaran katoksen alitse, liukuu lyhtyjen kirkkaasta valosta yön varjoihin, suuren kaupungin sekavasta huminasta luonnon hiljaisuuteen. Tuo kamala käärme kiertelee puhkuen ratakiskojen labyrintissa ja löydettyään vihdoin oman tiensä ryntää jyristen ja jyskyttäen sitä pitkin — on kuin se olisi yhtä ainoaa, elävien valtasuonien tykintää.
Sen jälkeen on vaikeampi arvailla, mitä tuo mietteliäs matkustaja tuumi kiitäessään tupruttavien savupilvien ja kipinäpöllähdysten lävitse, ohi puiden ja asumusten epämääräisten muotojen. Ehkä hän tutkiskeli vastapäiselle penkille asetettuun matkalaukkuun ommeltujen outojen ja käsittämättömien hieroglyfien salattua ajatusta, koska hän tuijotti siihen tiukasti liikutellen silloin tällöin huuliaan kuin ihminen, joka yrittää ratkaista jotakin ongelmaa ja kohottaa sitten kulmakarvojaan kuin olisi joutunut järjettömyyden piiriin.
Oli jo sivuutettu useampia asemia, kun yhtäkkiä huudettiin sen aseman nimi, jolla hänen piti nousta junasta. Viileä yöilma virtasi sisään katkaisten hänen ajatustensa hienot langat; juna oli pysähtynyt. Hän avasi vaununoven ja astui kiireesti ulos. Hän oli ainoa matkustaja, joka jäi asemalle.
— Herra, sanoi tarmokas, käheä ääni, — tekö olette menossa palatsin herrasväen luokse?
Tämän kysymyksen singahdutti hänelle aivan odottamatta mies, joka seisahtui hänen eteensä vasen käsi hatunreunassa ja oikeassa piiska.
— Mutta…