— Oo, pahus soikoon, sanoi toinen raapien korvallistaan, — kuka se sitten mahtaa olla?
— Mutta minkänimisiä nuo palatsin herrasväet ovat?
— Niin, nähkääs, täällä sanotaan palatsin herrasväki, ei muuta. Niin saa sanoa vaikkapa kymmenen penikulman päähän ylt'ympäriinsä ja se ymmärretään: te nähkääs, tulette Milanosta, se on eri asia. Mutta juttelenhan joutavia, kyllähän minä hyvin sen nimen tiedän, mutta otappa se nyt! Meillä köyhällä väellä ei ole niin hyvää muistia. Ja päälle päätteeksi tuollainen outo nimi…
— Se olisi…
— Odottakaa; olkaapa ääneti, älkää hämmentäkö minua. Hohoi, lyhty!
Eräs asemamies lähestyi hitaasti, kädet riipuksissa, heilutellen lyhtyään melkein maan tasalla.
— Äläpäs polta housujasi, ei Viktor niitä sinulle maksa, sanoi huonomuistinen nuorukainen. — Nosta tuota lyhtyrämääsi vähän ylemmäksi ja lainaa se minulle hetkeksi.
Saatuaan lyhdyn käteensä hän kohotti sen melkein vieraan kasvojen tasalle.
— Aa, hän se on, hän se on; aivan sen näköinen kuin minulle on sanottu! Mustasilmäinen, mustatukkainen nuorimies, kasvotkin mustat, mutta ei hullummat Hyvä on, herra!
— Mutta kuka sinulle on sanonut…?