— Jättäkäämme se nyt. En tahdo syyttää teitä siitä, että olette vastaanottanut sellaisen uhrauksen. Te ette sitä tietänyt. Muutoin, sellaista on elämä. Nuorisossa on aina ollut tuota naurettavaa ylimielisyyttä, että he luulevat maan olevan autuaan heidän askeleistaan ja taivaan heidän katseestaan, sill'aikaa kuin heidän vanhempansa polkevat lokaa ja orjantappuroita viedäkseen heitä eteenpäin, kätkien visusti kärsimyksensä juuri niinä vuosina, jolloin heidän ruumiinsa vanhenee, heidän mielensä on väsynyt ja kaikki elämän suloisuudet haihtuvat yksi toisensa perään.
— Jumala! Jos se on totta, niin häväiskää ja solvatkaa minua!
— Minä en ole kutsunut teitä luokseni häväistäkseni teitä. Ja lopuksi, jos teillä tulee olemaan lapsia, niin saatte sen itse tuntea. Täytyisi solvata teitä, minua ja koko tätä narrimaista ihmissukua. Jatkakaamme! Teidän kirjallanne ei ollut menestystä; totisesti luulen voivani onnitella teitä, sillä onni ei ole teidän ystävänne. Vuonna 58…
Kreivi vaikeni ja sanoi sitten aivan hiljaa:
— Ei ole pelkoa, että ikinä unohtaisitte iskun, jonka saitte vuonna 1858.
Hän vaikeni uudelleen, ja muutama hetki kului raskaan äänettömyyden vallassa.
— Muuten minun täytyy sanoa teille tässä kohden, alkoi taas kreivi, — että jos muistutan teitä elämänne tapauksista enemmän kuin olisi tarpeellista, niin teen sen osoittaakseni teille, että tunnen teidät hyvin ja että haluan paremmin perustella niitä ehdotuksia, joita aion teille tehdä. No niin, vuonna 59 täytitte velvollisuutenne ja taistelitte Italian puolesta. Teidän isänne…
— Herra kreivi!
— Oh, te tunnette minut hyvin huonosti, jos luulette, että tahdon loukata isän muistoa pojan edessä, joskin tämä on tehnyt erehdyksiä ja ansainnut arvostelua. Olkaa rauhassa. Teidän isänne ei ollut enää Milanossa, kun palasitte. Hän oli ulkomailla, jossa arvelen hänen kuolleen pari vuotta sitten, toukokuussa 1862. Olitte siis yksin kirjallisuutenne seurassa. Silloin kutsuttiin teidät odottamatta opettamaan italiankieltä, maantiedettä ja historiaa erääseen yksityiseen oppilaitokseen, jonka nimeäkään ette edes tuntenut. Oletteko saanut tietää, kuinka nuo herrat valitsivat juuri teidät?
— En.