— Ohoi, tuo Momolo!
— Heti paikalla, teidän Ylhäisyytenne! vastasi Catte laskeutuen kiireesti alas ja vetäen Fannya mukanaan. Steinegge nousi kiireesti ylös.
— Momolo, sanoi kreivitär, luullen Steineggeä palvelijakseen, — mahtoiko tuo ymmärtää oikein, häh? Rattaat tai kiesit kello kuudeksi! Ah, tekö se olettekin! Suokaa anteeksi, rakkahin.
— Matkustaako rouva kreivitär?
— Matkustan, matkustan, ja kirottu se päivä, jolloin tulin!
Nepo kutsui äitiään salin ovelta. Hänen takanaan näkyi Mirovich pöydän ääressä, lamppu, mustepullo ja kaksi suurta paperiarkkia edessään. Kreivitär astui saliin, ja ovi suljettiin Steineggen nenän edessä. Pylväskuistikolla hän tapasi Vezzan nojautuneena järvenpuoliseen kaiteeseen ja lähestyi hattu kädessä häntä, mutta tämä, tuskin häneen vilkaistuaan, viittasi häntä vaikenemaan ja käänsi päänsä toisaallepäin kuunnellen.
Kuului pitkä, heikko vaikerrus.
— Donna Marina? kysyi Steinegge.
Toinen ei vastannut, vaan kuunteli yhä. Mitään ei enää kuulunut; silloin hän kuin unesta havahtuen alkoi puhua nopeaan:
— Hirveitä asioita, tiedättekö. Onko teille kerrottu?