— Puhukaa vain, sanoi Silla.
— Sen jälkeen kuin te olitte kantanut hänet pois Cesare-vainajan huoneesta. Ja erittäinkin… suokaa anteeksi, olitteko te nuhdellut häntä sen johdosta, mitä hän oli sanonut siellä?
— Oikeastaan en sanoin nuhdellut häntä, mutta varmasti hän ymmärsi herättäneensä minussa kauhua, koska sätti minua houreissaan.
— Hyvä, tämän teidän ilmaisemanne kauhun johdosta sanoi vaimo markiisittaren tehneen kiihkeitä kysymyksiä. Sitten hän oli noussut ja lähettänyt hakemaan minua. Ja nyt kuulkaa. Minä edellytän, että hän on yhä vielä sairas, hyvin sairas. Huonompi nyt kuin viime yönä, minun mielestäni. Suusta sen huomaa melkein paremmin kuin silmistä; suu on kuin vääristynyt. Mutta totta on myöskin se, että hän puhui minulle niin kylmästi ja rauhallisesti, että hämmästyin. Hän oli kalpea kuin ruumis, mutta vähät siitä. Hän pyysi minulta anteeksi, että oli vaivannut minua, mikä kohteliaisuus on harvinaista hänelle, sanoi sitten, että tässä hyvin omituisessa asemassa, jossa hän nyt oli, ei hänellä ollut johtoa eikä apua ja että hän tahtoi kääntyä neuvoa pyytäen minun puoleeni, joka olin hänen enovainajansa paras ystävä. Minä luonnollisestikin tarjouduin hänen käytettäväkseen. Silloin hän kysyy minulta… suokaa anteeksi, herra Silla, te olette valitettavasti sekoittunut viime yönä tapahtuneihin asioihin. Olkaa kärsivällinen, minä en tahdo ruveta teidän tuomariksenne. Älkää loukkaantuko, jos minun on pakko muistuttaa teille näitä asioita ja ehkä sanoa teille vielä toisia, jotka voivat tuntua teistä vastenmielisiltä.
— Puhukaa, puhukaa, sanoi Silla.
— Hyvä. Hän siis kysyy minulta Salvadoreista, minkä tähden he ovat matkustaneet. Minä katson häneen. Hm, sanon, sen ja sen vuoksi. Siksi, että viimeisten tapausten jälkeen he arvelivat, ettei heillä ollut enää mitään tekemistä täällä. Silloin hän näyttää hämmentyvän hiukan ja sanoo ymmärtävänsä tämän, mutta vakuuttaa olevansa täydelleen syytön, vaikkakin kaikki valitettavasti puhuu häntä vastaan. Ja sitten tuo raukka kertoo minulle jotakin, joka saattaa minut kokonaan vakuutetuksi siitä, että hän on hullu, vaarallisesti hullu, ehkä suorastaan raivohullu. Kahdeksaan päivään en ole ollut vastuunalainen toimistani, sanoo hän. Olen saanut eräältä kuolleelta ilmoituksia, jotka ovat sekoittaneet järkeni. Herra Sillakin, sanoo hän, tuntee nämä ilmoitukset.
— Se on totta, sanoi Silla.
— Ooh! huudahti komendööri hämmästyneenä. Hän ei odottanut tätä vastausta, se hämmensi hänen ajatuksensa ja herätti hänessä epäluulon, ettei tuo kalpea, pörrötukkainen mieskään huolimattomissa pukeissaan ollut aivan terve päästään.
— Se on totta, toisti Silla.
— Spiritismiäkö? kysyi komendööri.