— Täällä, sanoi komendööri, — ei yllätys jää odottamaan toista.
Silla ei tehnyt kysymyksiä. Hän odotti, että toinen puhuisi ja että tämäkin kiusa menisi pian ohitse. Mutta pyöreävatsainen kumisotilas katseli häntä tiukasti kädet taskuissa ja pää rinnalle vaipuneena.
— Mitä tehdä, sanoi hän jättäen yhtäkkiä tutkivan asentonsa. — Olen mitä vaikeimmassa asemassa. Täällä tukehtuukin kaiken lisäksi.
Hän avasi ikkunan ja heittäytyi nojatuoliin vastapäätä Sillaa.
— Mitä vaikeimmassa, kertasi hän.
Silla katsoi häneen suutaan avaamatta.
— Ja siitä huolimatta, lisäsi komendööri huoaten, — ei muu auta. Minä olen sanansaattaja, tiedättekö. Tunti sitten lähetti donna Marina kutsumaan minua.
Silla säpsähti.
— Te hämmästytte? Entä minä sitten! Mutta niin se on. Oli ehkä neljännestä yli kahdeksan, kun puutarhurin vaimo tulee herättämään minut sanoen, että markiisitar odottaa minua. Mitä ihmettä? sanon minä. Tämä kertoo hänen nukkuneen ilman minkäänlaisia lääkkeitä ja heränneen noin seitsemän aikaan rauhallisena ja täydellisesti selvänä. Hän ei vain antanut avata sälekaihtimia, vaan käski sytyttää vielä pari kolme kynttilää. Ja ensimmäiseksi hän oli kysynyt, oletteko te vielä palatsissa. Sitten hän oli antanut kertoa kaikki hourepuheensa sen jälkeen kuin…
Komendööri pysähtyi epäröiden.