— Kunnianne kautta, herra Vezza, sanoi hän, — luuletteko tämän neuvon olevan hyvän?
— Kunniani kautta, luulen sen olevan ainoan.
Te voitte varmentaa itsenne donna Marinan aikeista puhumalla itse hänen kanssaan. Samalla voitte arvostella hänen järkensä tilaa.
— Minä? En ikipäivinä! Jos lähden, niin en tahdo nähdä häntä enää.
— Hetkinen! Markiisitar pyysi minun kertomaan hänelle tämän keskustelumme, jonka tulen myös luvallanne tekemään; samalla hän ilmaisi, että hän toivoo tapaavansa teidät.
— Minkä tähden?
— Hm. Pitäisi kysyä häneltä itseltään. Menkää ja olkaa rohkea. Minulla on ikäni vuoksi oikeus puhua teille, herra Silla, kuin isänne. Selittäkää minulle tämä asia, jota en voi käsittää, muistaen erästä kohtausta viime vuonna. Pidättekö te todellakin donna Marinasta?
— Anteeksi, tässä ei ole nyt kysymys minun tunteistani.
— Riittää, riittää. Siis sanon hänelle, että olette päättänyt lähteä?
— Ei, sanokaa hänelle vain, että hän ilmoittaisi ajan, jolloin minun on mentävä hänen luokseen.