Mutta Marina oli jo kääntynyt ympäri ja loi Vezzaan välkkyvät silmänsä.

— Siis, sanoi hän kiirehtien puhumaan saadakseen unohdetuksi äskeisen heikkoutensa, — uskotteko te, että ihmissielu voi elää maan päällä enemmän kuin yhden kerran?

Ja kun Vezza hämmästyksissään ja kauhuissaan oli vaiti, huusi hän:

— Vastatkaa!

— Mutta ei, ei! sanoi Vezza.

— Mutta voi! voi!

Kukaan ei äännähtänytkään. Puutarhuri, kokki ja Fanny nousivat kamaripalvelijan kutsumina kiireesti portaita kuuntelemaan ja vakoilemaan. Tuuli oli kokonaan tyyntynyt; aallot kuiskailivat hitaasti toisilleen: Kuulkaa, kuulkaa!

Ja hiljaisuuden keskellä värähti uudelleen Marinan ääni:

— Kuusikymmentä vuotta sitten tuon kuolleen isä (hän viittasi palatsin siipeen päin etusormellaan) sulki tänne ensimmäisen vaimonsa kuin vesikauhuisen suden ja tappoi hänet pala palalta. Tämä nainen on palannut haudastaan kostamaan tuolle kirotulle suvulle, joka on hallinnut täällä aina viime yöhön asti.

Hän tuijotti oikeanpuoliseen oveen, joka oli auki, koska tarjoilupöytä oli asetettu viereiseen saliin.