Tohtori ei juonut. Hän tunsi myrskyn lähestyvän. Vezza sen sijaan seurasi donna Marinan neuvoa ja tyhjensi lasinsa.
— Hyvä! huudahti Marina kalpeana. — Koettakaa innoittua vastaamaan vaikeaan kysymykseen.
— Proserpinasta sfinxiksi, markiisitar?
— Niin, sfinxiksi ja vähällä muuttua kiveksi tai vieläkin kylmemmäksi!
Mutta ken ensin puhuu, sanoo kaiken. Siis…
Hän oli käynyt yhä kalpeammaksi, ja nyt koko hänen ruumiinsa lävitse käyvä kouristus katkaisi hänen äänensä. Molemmat miehet nousivat seisomaan. Marina puristi kädessään veistä ja työnsi sen kärjen raivoisasti pöytään.
— Tyyntykää, tyyntykää, sanoi lääkäri ottaen Marinan jääkylmän käden ja kumartuen hänen ylitseen.
Mutta tämä oli jo taas päässyt itsensä herraksi ja työntäen luotaan lääkärin käden nousi ylös.
— Ilmaa, sanoi hän.
Ja hän syöksyi rajusti omansa ja lääkärin pöydän välitse järvenpuoliselle kaiteelle.
Lääkäri oli yhdellä hyppäyksellä hänen luonaan tarttuakseen häneen.