— Pyydän teitä maistamaan tätä viiniä, sanoi Marina. — Ja miettikää nyt. Eikö teistä siinä tunnu kaukainen manalan virran maku?
Komendööri kohotti lasin, katsoi viinin kirkasta väriä, kostutti vielä kerran huuliaan ja sanoi:
— Jotakin outoa siinä on.
— Olettakaa siis, komendööri Radamanto, sanoi Marina liikutetulla äänellä suupielien hermostuneesti vääntyessä, — että eräiden syiden vuoksi olisin ajatellut…
Hän lysähti nojatuolinsa selkämystä vastaan ojentaen huuliaan ja tehden kädellään liikkeen kuin heittäisi halveksien luotaan jotakin arvotonta.
— Tiedättekö, tämä elämä on niin kurjaa! Olettakaa siis, että minä olisin ajatellut avata oven ja lähteä ulos silloin, kun aurinko kuolee, kukkien keskellä, vieden mukanani muutamia henkeviä ystäviä, jos matka ehkä sattuisi olemaan liian pitkä. Olettakaa, että tuossa Bordeaux'ssa…
Vezza säpsähti ja katsoi ovella seisovaan rauhalliseen kamaripalvelijaan.
— Oo! huudahti Marina, — hän uskoo minua heti!
Hän antoi kaataa itselleen vielä viiniä ja vei lasin huulilleen.
— Outo maku? sanoi hän. — Mutta sehän on puhdasta, tämä Bordeaux, puhdasta kuin Ave Maria! Se oli vain Proserpinan pilaa. Juokaa! jatkoi hän kiihoittuneesti, juokaa, surullisen hahmon ritarit. Vahvistakaa sydäntä ja henkeä!