»Nuoli» katosi.
VIII. VIHDOINKIN RAKASTETTU.
Tumma varjo ilmaantui don Innocenzon salin avonaiselle ovelle peittäen tähtitaivaan; ääni sanoi:
— Ei mitään.
Kirkkoherra ei tuntenut sitä ja nosti lampun varjostinta.
— Ah, eikö mitään? sanoi hän.
— Ei mitään? toisti Steinegge.
He nousivat kumpikin ja lähestyivät vastatullutta.
— Siellä oli kuusi miestä, sanoi pormestari pehmeällä, lombardialaisella tyyneydellään. — Neljä kansalliskaartilaista ja kaksi karabinieeria, jotka etsivät koko metsän. Jos hän olisi ollut siellä, olisivat nuo neljä, jotka saapuivat veneessä kymmenen, kaksitoista minuuttia myöhemmin, jo löytäneet hänet. Olisi hauska tietää, mihin hän on joutunut.
Steinegge viittasi häntä rukoilevin katsein vaikenemaan ja lähtemään ulos. Pormestari ei ymmärtänyt, vaan seurasi molempia toisia, jotka kuiskasivat hänelle jotakin, ulos puutarhaan.