— Ah! sanoi tämä.
Hän ei ollut nähnyt salissa erästä toista henkilöä istumassa nurkassa seinän ja sohvan välissä. Tämä ei ollut liikahtanutkaan pormestarin ilmestyessä eikä koko hänen puheensa aikana, mutta nousi jäätyään yksin ja meni puutarhan ovelle, jossa vaatimattoman, pienen lampun valo sammui selkeän, kuuttoman yön mustiin varjoihin.
— Joku väittää, sanoi pormestari loitoten kirkkoherran ja Steineggen kanssa porttia kohden, — että hän olisi kiivennyt vuorille. Mutta ajatelkaa toki, sellainen nainen kuin hän, miksi hän olisi mennyt vuorille? Mennäkseen minne? Minä en sitten ollenkaan epäile, ettei hän ole Acquafonda Pozzon pohjalla, tiedättehän, tuossa kolossa, joka on Malombran laaksossa.
Edith ei voinut kuulla muuta, sillä he hävisivät nyt talon kulmauksen taakse, ja keittiössä joukko eukkoja papatti kovaäänisesti. Hän meni istumaan muurille vastapäätä ovea, josta kuuluivat kaikki nuo lörpöttelyt juhlallisen yön rauhaan.
Ne olivat Martan ystäviä, vanhoja, suulaita eukkoja.
— Tyhmät hupsut, sanoi karhea ääni, joka kohosi kaikkien toisten ylitse, — ettekö ymmärrä, että sehän on aina ollut hullu, pahemmin melkein kuin tuo entinen? Mies oli hänen rakastajansa, sillä menneenä kesänäkin, kun hän oli täällä, he tapasivat toisensa yöllä ulkona, tämän on tohtori kertonut, jos oikein muistatte. Nyt hän tahtoi hylätä tytön, mutta tämä ei sanonut sitä eikä tätä, vaan ampui. Ehei! Sellaistahan lukee joka päivä sanomalehdistä!
— Oh, hyvä sielu, sanoi toinen eukko. — Ja mistä hän sai pistolit?
— Ainahan sillä nuo pistolit olivat. Ainakin viime elokuusta lähtien varmasti, sillä puutarhuri kertoi, että hän huvittelihe ammuskelemalla kuvapatsaita.
— Ja herra tohtori pelkäsi, pisti väliin eräs kolmas, — että hän olisi tahtonut tappaa itsensä, mutta ettei hänen mieleensäkään johtunut, että tahtoi tappaa tuon toisen.
— Hän kai ei tuntenut hyvin juttua. Vai itsensä tuo olisi tahtonut tappaa! Sanovat hänen hypänneen Acquafondan Pozzoon. Uskotteko te sitä? Kyllä minäkin sen tiedän, ettei häntä ole löytynyt! Sellainen ketteräjalka! Sattui vastaani pari kolme kertaa metsässä. Olisittepahan nähneet, millainen paholainen! Kuka tietää, missä hän tällä hetkellä on? Nähkääs jos hän on tavannut mustalaisparven joka kuljeskelee siedä päin, niin en ihmettelisi ollenkaan, jos hän olisi yhtynyt heihin. Enkä minä ole ainoa, joka niin ajattelee.