Tämä meni nolona tiehensä.
— Ihme kyllä, sanoi kreivi. — Tuo tohtorin-aasi pyörii sisarentyttäreni kamarineidin ympärillä kuin kyyhkynen kuhertelemassa puutarhassa!
Minuutin perästä tohtori astui tulipunaisena sisään huudahtaen: — Mikä sattuma, mikä sattuma, saavun juuri parahiksi pieneen otteluun…
— Fannyn kanssa, keskeytti kreivi.
Tohtoria nauratti kovin, kun kreivi suvaitsi olla leikkisä. Mutta kreivi näytti kaikkea muuta kuin leikkisän näköiseltä, ja tohtorin nauru hiljeni hiljenemistään. Lopuksi hän sanoi, ettei neiti Fanny voinut tulla ylös, koska hänen emäntänsä kutsui häntä.
— Minä luovutan paikkani tohtorille, sanoi Silla nousten. Tohtori vastusti, hänelle riitti seisoa ja katsella, hän ei tahtonut pelata, kreivillä ei voinut olla mitään huvia pelata hänen kanssaan. Mutta Silla ei hellittänyt; hän pelkäsi, että tulossa oli kohtaus, eikä välittänyt jäädä sen katselijaksi.
— Tulen myöhemmin takaisin jatkamaan peliä, sanoi hän.
Hänen mentyään Fanny pisti päänsä ovesta kysyen äreänä:
— Mitä käskette?
— Että astutte sisään.