— Tässä olen, sanoi Silla astuen sisään, mutta pysähtyi samassa.
Kuinka ihmeessä täällä ei ollut enää ketään? Hän läheni shakkipöytää. Peli ei näyttänyt olevan lopussa, kaikkea muuta; sen jälkeen kuin hän oli lähtenyt, ei oltu tehty kuin kaksi vetoa. Hän katsahti ympärilleen ja nähtyään tohtorin hatun ja kävelykepin eräällä tuolilla, otaksui tämän ainakin piakkoin palaavan ja istuutui ikkunan ääreen odottamaan.
Hän muisteli kreivin sanoja poliittisesta tasa-arvoisuudesta ja syntyperän etuoikeuksista. Hänen silmiinsä kohosi kuin sumea pilvi. Totta puhuen, hän ei ollut erikoisesti syventynyt näihin asioihin, mutta yliopistossa ja jälkeenkin päin häntä oli ruokittu aivan päinvastaisilla aatteilla; hän oli hengittänyt nykyaikaisen yhteiskunnan jäntevää, kansanvaltaista ilmaa eikä voinut käsittää, miten tasavaltalainen niinkuin kreivi voisi omaksua tuollaisia mielipiteitä. Nyt hän ymmärsi muutamia kreivin lauselmia ja puheita, joiden ajatuksesta hän ei ensi hetkessä ollut päässyt selville; ja hän nuhteli itseään, että liian ajattelemattomasti oli ruvennut tämän kumppaniksi.
Kun kreivi oli ilmaissut hänelle teoksen sisällön, jonka hän aikoi uskoa Sillan toimeksi ja jolle hän ehdotti nimeä: »Positiivisen politiikan aatteet», niin Silla oli kyllä lausunut julki mielipiteensä tasavallasta ja kuningasvallasta, mutta ei ohut tullut ajatelleeksi tätä toista erimielisyyttä. Kreivi oli ottanut huomioon hänen lausuntonsa ja selittänyt, ettei ikinä, ei missään tapauksessa, pyytäisi häntä uhraamaan omia mielipiteitään ja että keskustellen asiasta yleisemmin ja positiivisilla perusaatteilla he olisivat ehkä päässeet yksimielisyyteen helpommin kuin luulisikaan; joka tapauksessa he keskustelisivat ensin kaikesta. Ja he olivat käyneet viipymättä työhön, esittäen ensin nopeasti tieteen eri vaiheet kreikkalaisista lähtien. Mutta nyt Silla tunsi heidän eteensä avautuvan paljon suuremman erimielisyyden. Mitä oli tehtävä? Ryhtyäkö mielipiteiden vaihtoon kysymyksessä, jossa puutteellisten opintojen vuoksi voisi jäädä alakynteen? Siinä oli suuri vaara. Ja taas toiselta puolen, mikä ylpeys ja rohkeus kreivin sanoissa, mikä jokapäiväisten mielipiteiden ja ihmisjoukkojen halveksiminen! Olisi ollut nöyryyttävää peräytyä taistelematta, yhtyä enemmistöön ja jättää tuo mies yksin kaikkia vastaan. Ei, oli seisottava etunenässä hänen kanssaan eikä intohimojen ja kansanvaltaisten ennakkoluulojen puolella! Oli kohotettava korkealle yhdenvertaisuusaatteen suuruus ja jalous uskonnollisen hengen valossa, jonka sitten tuli korkean veljeysihanteen mukaan säännöstää sen täytäntöönpano. Oli tunnustettava rehellisesti nykyisen demokratian erehdykset, vääryydet, sokeus ja sietämättömät vaatimukset, mutta oli myöskin taisteltava, taisteltava ennen kaikkea aateliston ylpeyttä ja syntyperän oikeuksia vastaan. Tämä viimeinen ajatus alkoi kuumentaa Sillan verta, ja hänen sydämensä alkoi lyödä kiivaammin työntäen tulta ja ylpeitä sanoja, jotka eivät kohdistuneet kreiviin.
Ei! Vähitellen, huomaamattaan hän kuvitteli itsensä donna Marinaa vastapäätä, näki hänen kulkevan ylpeän välinpitämättömänä ohitse, sitäkin purevampana, mitä sirompi ja hennompi hänen olentonsa oli noine kylmine silmineen, jotka iskivät kipinöitä kohdatessaan kreivin katseen. Häneen Silla kohdisti ajatuksissaan kaunopuheisuutensa. Hän ei ollut puhunut kolmea sanaa kahteenkymmeneen päivään; puhumattakin hän oli antanut Sillan ymmärtää, ettei pitänyt tätä kohteliaisuuden eikä huomion arvoisena. Ainakin Silla näin uskoi, ja jo ensimmäisistä päivistä lähtien hän oli muovaillut oman käytöksensä tämän ajatuksen mukaan, pannen ylpeyden ylpeyttä vastaan; kuitenkin hän kärsi siitä, tuntien samalla jonkinlaista katkeraa nautintoa, joka pusersi hänen sydäntään donna Marinan läheisyydessä. Ja nyt tuntui hänestä, että heidän tiensä yhtyisivät hetkeksi, että hän pysähdyttäisi tämän ja kysyisi häneltä, mitä kummaa hän ajatteli…
— No, tohtori, sanoi ääni hänen takanaan.
Silla kääntyi äkkiä. Se oli todellakin hän, donna Marina, istumassa shakkilaudan ääressä.
— Minä otan mustat, sanoi hän katsellen tarkkaavana shakkinappuloita.
Hän oli tullut hiljaa kuin hengetär, tai ehkä Silla oli vaipunut ajatuksiinsa!
Tämä ei liikahtanutkaan.