— Esimerkiksi, että tuon kolon kautta pääsee helvettiin kuin tanssien, aivan suoraa päätä, ja että paholaisen mielilapset valitsevat kaikki tuon tien. He sanovat tunteneensa kolme neljä henkilöäkin, jotka ovat sitä tietä menneet.
— Niinkö? sanoi komendööri Finotti. — Antakaapa kuulua.
— En todellakaan nyt muista…
— Tämän seutulaisiako?
— Täältä sekä muualta. En muista.
Tässä kohden arvoisa herra pormestari valitettavasti unohti varovaisen vaitiolonsa.
— Mahdotonta, Pietro, sanoi hän, — mahdotonta ettette muistaisi. Se hullu…
— Aasi! murisi hampaidensa välistä päämiestään vähän kunnioittava maistraatinjäsen.
— Oikein, pormestari! Kertokaapa te! Teidänhän pitää tietää, mitä tietä alamaisenne menevät helvettiin, piru, vieköön! Kertokaa siis! Se kai ei ole mikään virkasalaisuus, toivottavasti?
Pormestari, huomattuaan liian myöhään panneensa jalkansa ansaan, kiertelihe tuolillaan sanoen: — Siitähän on jo kuusisataa vuotta…