— Kyllä, neljä varvikkoa ja jonkun verran ruohikkoa tuolla vastapäätä olevalla kamaralla, jota kaikki käyttävät hyväkseen. Kunhan olemme syöneet ne, tehdäksemme tietä paperitehtaalle, niin tulemme rikkaiksi, mutta nyt… Niinpä niin… Ehkä se on viinin ansio, jota herra kreivi armollisesti on suvainnut tarjota meille, että minusta tuntuu olevan jo aika tulla oikein herroiksi. Se on mainiota viiniä; eihän se vain liene petollista? Mitä te siitä sanotte, herra saksalainen, teidäthän näkee väliin kyttyräselkäisen Cecchinan luona?
— Aa, aa, puhalteli Steinegge ymmärtämättä mitään.
— Ohoh! huudahti Vezza huomaten mustat pilvet, jotka paisuivat itäisellä taivaalla. Myrsky on tulossa.
— Ei, hyvä herra, ei, sanoi maistraatin jäsen, joka oli äsken puhunut.
— Ei nyt, mutta ehkä tulevana yönä.
— Mikä on noiden kallioiden nimi, tuolla ylhäällä, minne aurinko juuri sattuu.
— Me nimitämme niitä Alpe dei Fioriksi. Lapsena olen minäkin käynyt siellä ylhäällä heinän teossa. Olisivat voineet nimittää sitä Paholaisen vuoreksi, se olisi sattunut paremmin.
— Siellä onkin paholaisen kolo, sanoi toinen.
— Mitä, onko siellä paholaisen kolo? sanoi Silla. — Ja miksi sillä on sellainen nimi?
— Hm, en oikein tiedä, pitäisi kysyä vaimoväeltä. Heillä niitä on juttuja kerrottavana.
— Esimerkiksi?