Taideasioissa en saa sisällisiä ohjeita häneltä. Kun olimme kihloissa, kysyi hän, saisiko hän olla vieressäni työskennellessäni, ja lupasi minulle hymyillen, unohtumaton sävy äänessään, vaieta aina, tuskin katsahtaakaan minuun. Niin hän tekeekin. Hän ehkä katselee minua, mutta vaikenee. Kuitenkin ymmärtää ja rakastaa hän kaikkea, mitä minä kirjoitan, ja iloitsee siitä vaatimattomasti niinkuin eläissäänkin. Ja jos minun kirjani eivät miellytä muita, sanottakoon se, puhuttakoon siitä, painettakoon se ja annettakoon minun olla rauhassa, koska minä tyydyn tuohon vaatimattomaan iloon, jonka saan palkakseni.
Maailma ei pilaa sitä minulta, rakas ystävättäreni, vaikka se onkin turmellut, kerron millä lailla, salaisuuteni ja yksinäisyyteni nautinnon. On kulunut kymmenen vuotta Violetin kuolemasta, ja olen varma että pääasiassa olen täyttänyt sen toivomuksen, jonka hän ilmaisi minulle laivassa Bingenin ja Rüdesheimin välillä, toivomuksen, jossa hän sanoi, että jos hän aavistamatta poistuisi, en ilmaisisi kellekään Italiassa suhdettamme. Onnettomuus tapahtui ja tuli tunnetuksi Rüdesheimissä, ennen kuin Stehle oli ennättänyt lähettää ilmoituskortit, ja minulla oli yhä mukanani kirjeet, jotka aioin lähettää sukulaisillemme ja parhaille tuttavillemme, koska aioin panna ne postiin Stuttgartissa. Italiassa en uskonut salaisuuttani muille kuin veljelleni ja sain häneltä varman, juhlallisen lupauksen sen säilyttämisestä. Hän kertoi minulle sitten lemmenseikoistani levinneet juorut, joiden huomasin olevan kaukana totuudesta. Tämä kertomus oli jo joutunut hyvin pitkälle, kun te kutsuitte minut suuriin juhliinne paastonaikana. Tulin sinne, muistaakseni kolme kertaa, ja viimeisellä kerralla keskustelin jokseenkin kauan erään kauniin ja ihaillun naisen kanssa, joka sinä iltana itsepäisesti pyrki seuraani. Ehkäpä hän piti minua liian erilaisena muita, koska hän sanoi: "Te olette joko antipaattinen, tai sitten on sydämeenne kätkettynä suuri salaisuus." Sitten rupesi hän tiedustelemaan minulta armaani hiusten ja silmien väriä, ja kysyi kuinka monen sadan kilometrin päästä ihailin häntä kaikkialla läsnäolevalla henkiuskollani. Kun vastasin hiukan purevasti, kuiskasi hän minulle:
"Olkaa varuillane, minä tiedän mitä teidän talossanne — —ssä on. En nyt muista paikan nimeä, mutta kaikissa tapauksissa se on kaukana vuorten keskellä."
Kuinka hän sen tiesi? Siellä ei minulla ole palvelijoita, sinne en kutsu ystäviäni. Vastasin heti, vaikka levottomin sydämin, että hän saattoi puhua ääneen, sillä minun talossani ei ollut salaisuuksia. Silloin tulitte te luoksemme ja sanoitte: "Mikä innokas keskustelu!" Se sai heti keskusteluun puuttumaan vanhan X-ystävänne, joka oli naisen viaton ihailija ja kierteli jonkun matkan päässä hänen ympärillään epäilevän näköisenä.
"Puhutte kai jostain kirjasta", sanoi hän.
"Juuri niin", sanoi haastattelijani. "Puhumme hyvin mieltäkiinnittävästä kirjasta, joka ei vielä ole ilmestynyt ja jonka nimi on: Runoilijan salaisuus."
Muistattehan sen? Te katsahditte minuun paljon sanovasti ja pyysitte meitä teelle. Nousimme ja keskustelu loppui siihen. Toinnuttuani ensimäisestä hämmästyksestäni ajattelin, että vaikka joku epäpyhä utelias olisikin päässyt sisälle talooni, ei hän kuitenkaan olisi voinut selittää muistojeni arvoitusta. Ajattelin kuitenkin, ettei aarteeni nyt enää kuulunutkaan ainoastaan minulle.
Nyt olen todella lopettanut. Aavistitteko, että Suljetussa kirjassa, joksi teillä oli tapana sanoa minua, olisi näin monta sivua ja luuletteko että ihmisillä oli aihetta epäillä sitä? Enkö minä ota osaa yhteiseen elämään, enkö tee työtä, enkö osoita nauttivani esineitten kauneudesta, eikö minuunkin koske ihmiselämän murheelliset ja naurettavat puolet, enkö aina ole hyvällä mielellä, iloinenkin joskus? Ei, maailma voi haeskella huoneestani, se ei voi lukea mitä sydämessäni on.
Katson kelloa, se on viisi aamulla! Olen kirjoittanut yhdestätoista illalla ja pääni on raskas unesta ja epäselvistä kuvitteluista. Olen kuitenkin tyytyväinen, että pääsin loppuun tähän aikaan, koska aamunkoitto on lähellä ja kynttiläni sammuu. Eikö se ole hyvä enne? Hyvästi, ystävättäreni.