En ole pahaksi onneksi kyllin nuori ottaakseni sydämestäni osaa tällaiseen tarinaan, vaikka se liikuttikin paljon tuota hienoluonteista naista. Kuitenkin täytyy minun myöntää, että rakkaus, josta siinä kerrotaan, on harvinaisempaa nykyaikaisessa kirjallisuudessa kuin todellisessa elämässä, ja teen sen siis ilolla tunnetuksi. Salataanko nimet vai ei näyttää meistä yhdentekevältä, sen saa lähettäjättären omatunto ratkaista. Kirjoitin vain, että jos yksi muutetaan, muutettaisiin kaikki. Mitä hän vastasi tai teki, ei liikuttane ketään.
Ehdotettu nimi johtuu kertomuksen viime sivuilla julaistusta keskustelusta, ja siihen ei minulla ole mitään sanomista. Toivon, ett'ei sen julkaiseminen "Nuova Antologiassa" kohtaisi vaikeuksia. Jos suostutte, pyydän teitä julkaisemaan "Runoilijan Salaisuuden" esipuheena nämä rivini.
Ottakaa vastaan, arvoisa herra päätoimittaja, jakamattomat kiitokseni ja syvimmän kunnioitukseni ilmaisut.
Vicenzassa marraskuun 15 p:hä 1887.
Antonio Fogazzaro.
Runoilijan Salaisuus julkaistiinkin "Nuova Antologiassa."
Kustantajan huomautus.
I.
Tänään, lokak. 2 p:nä 1881, olen päättänyt kirjoittaa muistiin salaisuuden, joka on sieluni elämä, rikkaus ja voima. Sukulaisillani ja ystävilläni ei tietenkään ole aavistustakaan siitä. Yhdelle ainoalle elolliselle olennolle Italiassa olen itse kertonut siitä, mutta hän on sellainen, joka varmasti on ollut vaiti.
Tarkoitan häntä, joka tulee saamaan tämän käsikirjoituksen perillisiltäni: teitä, kallis uskollinen ystävättäreni! Jos te sitä lukiessanne muistelette pientä longobardilaista kirkkoa, vihreiden nurmikoiden keskellä, hiljaa kohisevan veden varrella tuolla kaukaisessa yksinäisyydessä, muistanette kai sen tunnustuksen minkä kyyneleettömät nyyhkytykset ja liikutus, mikä ei ollut vain tuskaa, keskeyttivät. Voitte vapaasti puhua tai vaieta. Jos salaisuuteni pysyy kätkössä maailmalta, älkää puhuko siitä muille kuin Jumalalle rukouksissanne; jos joku Italian ulkopuolella matkusteleva kynäilijä saisi epämääräistä vihiä siitä ja sitten arvelisi voivansa näytellä sydäntäni kymmenestä pennistä Fanfullassa tai Pugnolo della Domenicassa, loukkaamatta sillä mitään muuta kuin historiallista asiallisuutta, uskokaa se yksityisesti niille, jotka minua vielä rakastavat. Mutta jos meistä kerrotaan vääriä huhuja, seikkoja, jotka voisivat tuottaa surua ja hämmennystä, silloin pyydän teitä kädet ristissä, julkaiskaa kertomukseni. Olin kirjoittanut tuskaa ja harmia, mutta pyyhin pois "harmia", koska se pahastuttaisi tuota valittuani kuin likapilkku. Sillä teillä ja minulla on täällä maan päällä vain yksi peljättävä, yksi tuska, josta pyydämme Jumalaa meitä varjelemaan, ja se on parjaus. Se on tuskin mahdollista, ja toivon, että rukouksemme kuultaisiin. Mutta jos jumalallinen viisaus olisi toisin päättänyt, tehkää, ystävättäreni, kaikki, kaikki se, minkä mekin tekisimme, jos vielä eläisimme. Jos sanojani ei uskottaisi, vahvistakaa niitä todistuksilla ja asiakirjoilla: pyynnöstänne saatte niitä ystäväni tohtori Paul Stehlen kautta, Rüdesheimissä, Rheinin varrella Preussissa.